Vuosi elämästäni – yrittäjän alkutaival

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä takana. Aikaisemmin kuvittelin, että olisin ihminen, jolta puuttuuyrittäjähenkisyys kokonaan. Sen sijaan julkinen hallinto, kunnat ja hyvä hallinto ovat kiinnostaneet minua lähes aina. Jos olisi pitänyt valita hyllystä kirja, olisin katsonut vähän nauraen sen tyyppisiä kirjoja kuin Taivas+helvetti tai vaikka Pölli tästä, jos edes olisin ehtinyt huomaamaan näitä kirjoja ollenkaan. Vuodessa voi totisesti muuttua: työ voi […]

Hikeä ja kyyneleitä – TeamPlanetin matkaa

Yrittäjätarinaa vierailijakynästä: TeamPlanetin kolmen vuoden matka idean alusta ja innostuksesta tähän päivään on ollut sekä antoisa että kivinen, jopa tuskainen. Matka jatkuu, mutta millä tavalla?Olemme nyt tilanteessa, jossa idea on pilotoitu, kokeiltu ja todettu erittäin toimivaksi. Toiminnassamme on jo ollut mukana yli 200 lasta ja jonossa odottaa lapsia mukaan toimintaan. Toimintamme merkityksellisyyden ymmärtäviä yritysyhteistyökumppaneita meillä […]

Joulukalenterin jatkotarina 2015

Tämä jatkotarina oli Redesanin Facebookissa joulukuussa 2015 – luukku per päivä. Jännittävää! Joulukalenteri luukku 1. Olipa kerran yrittäjä, joka unelmoi menestyvästä ja vakavaraisesta yrityksestä. Onnistumisista ja onnellisuudesta. Hän pohti usein työpäivien lomassa, miten hän tämän unelman saavuttaisi… Joulukalenterin luukku 2. … Hän ahkeroi kovasti jokainen päivä. Lepäämättä yhtään päivää. Poistumatta työpaikaltaan mihinkään. Ettei kuluttaisi turhaan […]

Hyvää joulua! Lahja sinulle!

Tanssien mentiin vuosi 2015, välillä kaatuen, välillä tahdissa seoten. Rytmissä kuitenkin. Tanssien mennään myös vuoteen 2016. Mitä jännää onkaan luvassa? Kiitos asiakkaille, yhteistyökumppaneille sekä kaikille yhdessä tanssineille tyypeille ja tahoille! Kiitoksena menneestä vuodesta, tarjoan 1000 nopeimmalle yhden Redenet-verkkokurssin maksutta. Lunasta kurssi tammikuun 2016 loppuun mennessä.  Redesanin ja Redenetin sivustojen ulkoasut ja toiminnallisuudet ovat parhaillaan uudistuksen […]

Vierailijapostaus: Yrityskauppakokemus

Vuoteen 2009 mahtui kaksi suurta elämänmuutosta. Saimme esikoisemme ja ostin yrityksen. Jälkikäteen ajateltuna ajankohta olisi voinut olla parempikin. Tukiverkostot olivat todellakin kultaakin kalliimmat. Enpä paljoakaan silloin yrittämisestä tiennyt. Nyt kuuden vuoden jälkeen olen jo vähän viisaampi. Olin sikäli helpossa tilanteessa, että ostamani yrityksen edelliset omistajat olivat tuttuja. Yritys oli siis tuttu, samoin sen toimintatavat. Sika säkissä […]

Talouskuri(mus) – Hyvä ja paha!

Pienistä summista syntyy isoja säästöjä. Kuinka usein haksahdammekaan ostamaan kun halavalla sai, kuten Sulo Villeeni aikoinaan? Ostamme pieniä asioita usein, eripaikoista, ja luulemme säästävämme ostaessamme edullisinta. Yhdestä kaupasta saa kahvipaketin edullisemmin, toisesta kaupasta saa nitojan halvemmalla ja kolmannesta kaupasta taas saa tulostuspaperia edullisesti. Säästettiinkö? No ei. Miten se on mahdollista, vaikka halavalla ostettiin? Oletko koskaan ajatellut […]

Mokasin!

Minäkin. Meistä jokainen mokaa silloin tällöin ja toisinaan. Niin minäkin. Siispä päätin kertoa siitä myös teille. Samallahän tässä tulee kerrottua se, miten mokasta selviää ja pääsee eteenpäin. Ei niihin pidä murehtimaan jäädä, vaan hoitaa alta pois ja mennä eteenpäin. Pikku moka virkistää 😉 Oli synkkä ja myrskyinen ilta. Asiakkaani soitti ja tarvitsi apua, apua johon […]

Yrittäjänä äitiyslomalle

Yrittäjänä äitiyslomalle Ensimmäinen lapsemme syntyi ollessani vakituisessa virkatyössä erityiskoulun opettajana ja rehtorina. Silloin pidin itsestään selvänä sitä, että haluan vauvan kanssa kotona laatuaikaa siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Tuona aikana sain päätökseen myös psykoterapeutin, työnohjaajan ja coachin opinnot. Innostus näiden opintojen aktiivisen soveltamiseen vei myös siihen tilanteeseen, että perustin oman yrityksen ja ryhdyin […]

Huhut myyjien kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja

Tänään ja mitä todennäköisimmin tulevaisuudessa kilpailu on raivokkaampaa ja määrätietoisempaa kuin milloinkaan ennen, koska tietoa ja tarjontaa on enemmän. Nimenomaan tästä syystä siinä ratkaisevassa tilanteessa, kun asiakas on tekemisissä kanssasi henkilökohtaisesti tai kun otat yhteyttä asiakkaaseen tai tapaat asiakkaita, universaalit aktiivisen henkilökohtaisen myynnin taidot ovat äärimmäisen arvokkaita. Niiden oppeja voidaan myös siirtää ja jalostaa muunkinlaiseen […]

Uusi kiintoisa #somekanava Tsu

Some eli sosiaalinen media on yrittäjänkin arkea kaikkine kymmenine kanavinensa pöhinöinensä ja kaikkinensa. En yhtään ihmettele, että monen käyttäjän pää on mennä sekaisin jo pelkästään Facebookista, Instagramista sekä Twitteristä. Pinterestistä, WhatsApp:sta ja Google+:sta puhumattakaan! Nyt joukkoon on tullut todella mielenkiintoinen kanava Tsu.  Käytännössä Tsu toimii kuten Facebookkikin, ehkä jopa vieläkin selkeämmin. Kaiken lisäksi Tsu lupaa […]

Facebook chat – automaattivastaus!

Facebook, kuten käytännössä kaikki SoMe-kanavat kehittyvät kokoajan. Lähes päivittäin on jossain kanavassa jotain uutta. Tällä kertaa haluan nostaa tuoreen (10/2015) ominaisuuden Facebookin työvälineistä. Tiesithän, että voit käyttäjänä viestiä myös suoraan yritykselle, yrityksen chattiin Facebookissa? Toisaalta yrittäjänä, sivuston hallinoijana voit palvella entistä tehokkaammin asiakkaitasi myös FB:ssä. Toki tämä vaatii sen, että sinulla on laite, jonka käyttö […]

Älä unohda asiakkaan kokonaistilannetta!

Vierailijabloggaus, asiakaskokemuksesta: Tämä tarinan idea ja kokemukset ovat tosia. Olen kuitenkin muokannut tarinan koskemaan toista tilannetta, koska alkuperäiseen tarinaan liittyy kolmansia osapuolia. Hienotunteisuudesta heitä kohtaan kerron tarinani siis toisin. Kokemukseni kautta opin asiakkaana, kuinka tärkeää on a) kuunnella asiakasta, b) pitää yhteyttä asiakkaaseen ja c) hoitaa myös jälkimarkkinointi. Kyllähän nuo nyt järjellä toki tietää muutenkin, […]

Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!