Pienyrittäjän digitaalisuus?!

Pienyrittäjän digitaalisuus?!

Digi, digitaalisuus, aateekoo ja iitee… Mistä siis on kyse? Eikai se meitä kaikkia edes koske? Minen varmaan mene mihinkään nettiin enkä ala digitaaliseksi. Teen vain työtäni.

Tänä päivänä homma vaan menee niin, ettei juuri kukaan voi välttyä digitaalisuudelta. Vaikka se kuulostaakin isolta asialta etenkin meille yksinyrittäjille, pienyrittäjille, ei se sitä lopulta ole. Se on arkipäivää. Mitä se sitten oikein on?

Digi on asiakkuuksissa

Digitaalisuus on kaikkea sitä mitä tehdään sähasiakasrekisteriköisesti. Lähdetään liikkelle ihan yksinkertaisesta jutusta,
kuten asiakasrekisteri. Vielä varsin monelle pienyrittäjällä asiakkaiden tiedot ovat vain jossain lippulappusella kaapin pohjalla. Mikäli nämä olisivat vaikkapa yksinkertaisessa Excel-taulukossa, saisit näppärästi yhdestä paikkaa asiakkaidesi tiedot, kunhan vain muistat sinne aina heitä palvellessasi kirjoitella asioita. Etsimiseen ei menisi ylimääräistä aikaa kun kaikki löytyisi yhdestä paikkaa. Tein sinulle yksinkertaisen excel-asiakasrekkarin, ole hyvä ja lataa käyttöösi ja ala käyttää! Tästä vaan!

Toinen juttu on kirjoittaa Word-dokumenttiin, eli muistioon, eli tiedostoon asioita ylös. Esimerkiksi to-do eli omaa tehtävälista. Tärkeää on muistaa kirjoittaa asiat aina yhteen paikkaan, eikä tehdä monta miljonaa erilaista kopiota, sillä siinä menee nuppi sekaisin! Tässä kohtaa tietenkin tullaan siihen, että on hyvä opetella käyttämään laitteitaan ensin. Homma lähtee siitä, että Tunnet laitteesi. Tähänkin on apua saatavana meiltä ja monelta muulta taholta. Kunhan vain kysyt! Opin ostaminen ja hakeminen säästää lopulta arvokasta aikaasi ja ennenkaikkea hermojasi!

Sähköposti on myös osa digiä. Meilit liikkuu jo lähes kaikkien välillä, joskin edelleen on myös yrittäjiä jotka eivät ole tässä vielä mukana. Se jonkin verran hankaloittaa toimintaa, kun lopulta tämän päivän laitteilla ei olisi temppu eikä mikään tsekata meilejä vaikkapa kännystä työmaan kahvitauolla. Ei sitä meiliä normikäyttäjälle nyt niin julmetusti tule kuitenkaan…

Digi on markkinoinnissa

Ilman nettisivuja ei käytännössä yksikään yritys enää pärjää markkinoilla. Tarvitset edes nämä markkinointiisi. Tietysti tarvitset myös vähän työtä sen eteen, että sivusi löydetään. Tarvitset verkostoja, vaikkapa somessa. Nettisivuilla sinulla voisi olla kätevä chat palvelu, kuten meillä. Eikä sielläkään tarvitse aina päivystää vaan asiakas voi jättää asiansa ja yhteystietonsa kätevästi sivuillesi aina siellä vieraillessasi.

Ajattele aina ensin asiakkaasi näkökulmasta!

Some eli sosiaalinen media on digitaalista markkinointia. Myös Google mainonta on sitä. Some ei todellakaan ole vain lastenleikkipaikka, vaan siellä voi tehdä varsin ammattimaisia julkaisuja, omalla tyylillään, inhimillisesti. Oleellista somessa on olla ihminen ihmiselle ja näyttää myös kasvot ja tekeminen.  Somessa markkinointi ei toimi tuputtamisella, vaikka toistoja se vaatiikin, runsaasti!

Digi on toimintamallin muutos

Tottakai digitaalisuus on ennenkaikkea toimintamallien muutoksia. On ensin päätettävä ottaa niskalenkki digistä ja alettava toimia. Ja sitten on muistettava toimia orjallisesti. Meillä yksinyrittäjillä se onkin monesti vaikeaa kun kukaan ei käske. Siksi moni käy vaikkapa meillä Redesanissa “käskettävänä” tai enemminkin kannustettavana. Vaikka yhden tuotteen nimi onkin “Persiille potkinta palvelu“.

Muutos lähtee itsestäsi ja sen jälkeen opit kyllä mitä vain! Olen saanut vuosien varrella paljon palautetta siitä, miten olen voinut auttaa toimintamallien muutoksissa etenkin yksinyrittäjän somemarkkinoinnin kanssa. Uskoa omiin tekemisiin tarvitaan ennen kaikkea!

Ymmärrä ja hyväksy digi

Lopuksi, sinun tulee vain koettaa ymmärtää digiä ja hyväksyä sen olemassaolo ja sen kaikki kotkotukset. Jos et itse ymmärrä, älä stressaa, vaan etsi apuja. Me kaikki voimme oppia jos niin päätämme. Tiettyjä asioita on vaan opeteltava. Sitä on yrittäminen, sitä on eläminen. Aina tulee uusia juttuja. Aina tulee mutkaa matkaan, mutta aina, lähes aina, kaikki on myös korjattavissa.

Hengitä syvään ja kokeile uudelleen. Nujerra digipeikot!

Digisomesparraajasannatä siis sinäkin, rohkeasti!

t. Sparraaja Sanna

PS. Kysy vaikka vartin vinkit!

Ihmetellään yrittäjyyttä yhdessä – Pienyrittäjän digitaalisuus? from Redesan Oy on Vimeo.

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää luettavaa

kevytyrittäjyys

KevytYrittäjyys webinaari!

KevytYrittäjyys webinaari! Tallenne saatavilla! Maksuton webinaari, jossa innostava rohkaisija Sanna Jylänki, Redesan Oy:stä sekä Omapajan Anna Tervahauta sekä Marko Tyyskä juttelevat kevytyrittäjyydestä. Mitä on kevytyrittäjyys,

Lue lisää

Lisää asiakkaita? Enemmän rahaa!

Lisää asiakkaita? Enemmän rahaa! Liiketoiminnassa asiakkaat ovat keskiössä. Jos asiakkaita ei ole, ei tule rahaakaan. Jos ei tee markkinointia, eivät asiakkaat sinua löydä, eikä tule

Lue lisää

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!