Yrittäjän päivä 5.9.2016

Yrittäjän päivä 5.9.2016

Hyvää yrittäjän päivää!

Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Säätiön anomuksesta 5.9. on merkitty almanakkaan merkkipäiväksi. Yrittäjän päivää vietetään juuri tuona päivänä siksi, että syyskuun 5. päivänä vuonna 1995 päätettiin perustaa Suomen Yrittäjät ry. Järjestö aloitti toimintansa vuoden 1996 alussa.

Yrittäjän päivän päätapahtuman vastuullinen järjestäjä on Yrittäjän Päivä -säätiö. Säätiön taustavoimina on laajasti Suomen elinkeinoelämää ja yrittäjätahoja. Vuonna 2006 Narinkkatorilla paljastettiin yrittäjäpatsas.

Lähde: www.yrittajanpaiva.fi

Mitä yrittäjyys on?

Itsensä toteuttamista, naurua, fiilistä, unelmia, rohkeutta, oppia, kehittymistä, yrittämistä, toteuttamista, itkua, hampaiden kiristystä, digiä, kokeilemista, myyntiä, verkostoja, markkinointia, taloutta, laskuja, asiakkaita, kokemuuksia, kasvua, puuhaa, omaa-aikaa, haasteita, ylämäkiä, alamäkiä… yrittäjyys on monimuotoista. Elämää. Yrittäjä elämää.

Aina ei ole helppoa, mutta saat tehdä juuri sitä omaa juttuasi, moni meistä ei vaihtaisi päivääkään pois.

Oletko lukenut Sannan tarinan? Entäs Eliisan? Entä oletko sinä koskaan kirjoittanut omaa tarinaasi? Se muuten antaa paljon, tee se – vaikka tänään!

Ollaan ylpeitä yrittäjyydestämme!

Yhdessä onnistumme paremmin – siispä verkostoitukaa, jakakaa toistenne juttuja ja kehukaa toisianne. Nämä kaikki edistävät myös omaa tekemistämme, näkyvyyttämme sekä uskottavuuttamme.

Tällä viikolla kaikki uutiskirjeen tilaajat saavat lahjan, joten jos et vielä kuulu joukkoon, tee se nyt!

Jos olet jo kirjeen tilannut, tsekkaa roskapostisi, jonne usein uutiskirjeet pamahtavat ja hyödynnä lahjasi heti. Uusille tilaajille lähetämme lahjan tiedot meilitse.

Tuu mukkaan, saa vinkkejä, ideoita ja ajatuksia joilla päästä eteenpäin!

Yrittäjän päivän terveisin Sanna & Eliisa

yrittajanpaiva

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää
Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!