Hyvinvointi ja itsetuntemus

Hyvinvointi ja itsetuntemus

Tulevaisuuden taidot

Hyvinvointi ja itsetuntemus oat tulevaisuuden taitoja, kirjoittaa nuori tulevaisuusajattelija Perttu Pölönen kirjassaan Tulevaisuuden lukujärjestys. Ne auttavat meitä suunnistamaan jatkuvasti muuttuvassa ja epävarmassa  ympäristössä. Erityisen tärkeää on itsetuntemus, jotta tunnistaisimme hyvinvointimme osatekijät ja ne pelot ja epävarmuudet, joita jatkuva muutos meissä herättää. Muuttuvassa maailmassa vanhat ajatusmallit eivät enää päde, vaan hyvinvoinnin perusteet pitää miettiä uudelleen. Sen sijaan, että toistamme mantraa liikunnan, ravinnon ja levon merkityksestä meidän pitäisi miettiä, mitä ne todella tarkoittavat arjessamme nyt ja tulevaisuudessa. 

Hyvinvointi muutoksessa

Hyvinvointi rinnastetaan usein onnellisuuteen, ja onnellisuuden tavoittelu lienee meidän ihmisten perusominaisuus. Onnellisuus on kuitenkin häilyväinen tila ja liittyy tiukasti siihen, miten hyvin koemme hallitsevamme elämäämme. Hallinnan tunne on (Pölösen sanoin) mielenterveyden kulmakivi. Mutta koska maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa, tuota hallinnan tunnetta saattaa olla yhä vaikeampi saavuttaa. Tulevaisuudessa hyvinvointimme pohja onkin epävarmuuden sieto ja usko omiin kykyihimme. Esimerkiksi painonhallinnan sijaan meidän voisi olla parempi puhua muutoksenhallinnasta tai, ehkä vielä mieluummin, muutoksen edistämisestä, tässä tapauksessa suhteessa omaan kehoon. Nauttimalla kehittymisestä ja pienistäkin muutoksista, itse matkasta eikä niinkään tavoiteltavasta tuloksesta ja hyväksymällä epävarmuuden ja poikkeamat “pudotuskäyrältä” voimme paremmin ja todennäköisesti myös tavoite aikanaan tulee saavutettua.

Lopeta vertailu muihin

Vertailusta on tullut aikamme rutto, joka syö erityisesti henkistä hyvinvointiamme, sanoo Pölönen. Tämän voin täysin allekirjoittaa. Sosiaalinen media on tulvillaan vertailua ja kilpailua: kenellä on kauniimmat kuvat, kuka tekee hauskimmat postaukset, kenen elämä on tavoittelemisen arvoista, kuka on pudottanut painoa eniten. Aivan järkyttäviä ovat mielestäni kaikki Suurin pudottaja-tyyppiset ohjelmat, joissa vertaillaan, kuka pudottaa painoaan eniten tai nopeimmin. Kilpailu ja vertailu on kuitenkin tullut osaksi elämäämme, ja tulee olemaan sitä entistä enemmän. Mittaamme hyvinvointiamme erilaisin mittarein ja vertailemme tuloksia. En väitä, että tämä olisi pelkästään pahasta, mutta kehotan miettimään, mitä tällä kaikella mittaamisella haluaa saavuttaa ja lisääkö tieto oikeasti hyvinvointia. 

Ole kuin huonekasvi

Huonekasvi kurottaa korkealle suoraselkäisenä ja ryhdikkäänä, kun se saa riittävästi valoa, vettä ja ravinteita. Oikeat ravinteet oikeaan aikaan lisäävät sen hyvinvointia aivan kuin meillä ihmisillä riittävä, riittävän ravinteikas ja sopivin välein nautittu ateria. Hellät sanat ja kevyt kosketus vielä lisäävät kasvin hyvinvointia, sanovat kasviharrastajat. Kasvi nauttii valosta ja raikkaasta ilmasta, niin myös ihminen. Kuolleet lehdet kasvi pudottaa pois, niin voimme myös me tehdä turhille taakoille. Huonekasvi osaa olla paikoillaan, pysähtyä ja kuunnella hiljaisuutta, ja tarvittaessa kääntyä valoa kohti. Meidänkin on hyvä välillä pysähtyä kuuntelemaan itseämme. Jos emme tunnista tarpeitamme, emme voi niihin myöskään vastata. Tässä itsetuntemuksen kehittäminen on avainasemassa. Hetkessä eläminen vaatii kontrollista luopumista, sillä mitä tahansa voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä. Jätä turha vertailu ja ole oma itsesi, niin voit paremmin.

Pidä perusasiat kunnossa

Hyvinvoinnin perusasiat kannattaa pitää kunnossa kiireenkin keskellä. En oikein usko, että kukaan olisi tietämätön siitä, mitkä asiat ja miten hyvinvointiin vaikuttavat, mutta niiden toteuttaminen omassa usein hektisessä elämässä onkin toinen juttu. Suosittelen, että pysähdyt miettimään, mitkä ovat sinun hyvinvointiasi lisääviä asioita ja tekemään niiden eteen päivittäin jotain. Liiku riittävästi ja itsellesi sopivasti, kiinnitä huomio siihen, mitä syöt ja mitä ruuasta saat, ulkoiluta aivojasi kuten koiraasi, lue, neulo tai tee jotain muuta, mistä pidät. Kukaan muu ei tiedä, mikä juuri sinulle on parhaaksi eikä hoida hyvinvointiasi puolestasi. “Minähän en ympyrää kävele”, sanoi eräs pappa vanhainkodissa, kun liikunnanohjaaja yritti saada vanhuksia kävelemään vanhainkodin käytävällä. Ymmärtäähän sen, jos on ikänsä tottunut tekemään ruumiillista työtä, jolla on pitänyt itsensä kunnossa! Yksilölliset tarpeet on viisainta myös meidän hyvinvoinnin ammattilaisten huomioida, jos haluamme oikeasti auttaa ihmisiä.

Seuraa instagramissa Taivuttelija ja facebookissa Tarjan Taivutus . Jos olet yrittäjä, katso myös Sparraus .

Tarja Huttunen, yrityssparraaja ja hyvinvoinnin lähettiläs

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää luettavaa

kokemuksellinen asiakasarvo

Kokemuksellinen asiakasarvo markkinoinnin ytimessä

Kokemuksellinen asiakasarvo markkinoinnin ytimessä  Useissa blogikirjoituksissa kannustetaan siihen, että yritykset miettivät, miten he tuottavat arvoa asiakkailleen. Aikaisemmin puhuttiin lisäarvosta, nykyään vain arvosta. Mutta mitä sillä

Lue lisää
luontaisedut

Yrittäjä, muista nämä 5 luontoisetua

Yrittäjä, muista nämä 5 luontoisetua Yhtiö voi antaa yrittäjille ja työntekijöille palkan lisäksi luontoisetuja, joita myös usein työsuhde-eduiksi kutsutaan. Tässä blogipostissa aihetta käsitellään yhden henkilön

Lue lisää

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!