Käyntikortteja ei tarvita!

Käyntikortteja ei tarvita! Sitä kuulee sanottavan yrittäjäpiireissä silloin tällöin, että henkilöllä ei ole käyntikortteja. Ei ollut ajatellut niitä tehdäkään, koska eihän niitä nykyisin enää tarvita. BullShit! Taas kerran. Kerron miksi kortteja on edelleen syytä pitää mukana. Jos siis haluat jäädä mieleen, ja kukapa ei haluaisi? Verkostoituessa ja liikkuessa sinulla on oltava jotain kättä pidempää mitä […]

Arvonta – Saara Aalto konserttiliput

Arvonta – Saara Aalto konserttiliput 2 kpl Arvomme osallistujien kesken Saara Aallon konserttiin liput kahdelle 15.4.2017 Hartwall Arenalle. Kannustaminen on maailman tärkein asia! Asiakkaamme, joka haluaa pysytellä nimettömänä, kannustaa meitä ja myös Redesanin verkostoja uskaltamaan ja innostumaan, lahjoitti liput Saaran konserttiin. Asiakkaamme kertoo, että hän on saanut sparrauksesta rohkaisua ja hyväksyntää omille ajatuksilleen sekä unelmilleen. […]

Sinustako yrittäjä?

Sinustako yrittäjä? Monet meistä eivät koskaan tule miettineeksi yrittäjyyttä. Joten voisitkos miettiä sitä nyt tämän pienen hetken kun luet tätä kirjoitusta? Yrittäjyys on nimittäin oikeasti ihana ja mahtava asia. Kaikkine karmeuksineenkin, se on silti sitä sun unelmaduunia! Mikäpä homma nyt ei välillä tökkisi tai turhauttaisi tai pelottaisi? Yrittäjyys on työtä, siinä missä mikä tahansa muukin […]

Joskus pitää vain myöntää epäonnistuneensa

Joskus pitää vain myöntää epäonnistuneensa Epäonnistuminen, miten pelottava ja masentava yhdyssana. Olenko enää mitään? Kelpaanko mihinkään? Oliko koko elämä nyt tässä? Onko kaikki ponnistelu heitetty hukkaan? Monelle aikuiselle varmasti tuttuja mietteitä, normaalia elämää – eikö? Ainakin periaatteessa. Epäonnistuminen yrittäjälle on meillä Suomessa vielä kovin vaiettu asia. Jos epäonnistut sopimuksissa, kaupoissa, kilpailussa, yrittäjyydessä, loppuuko yrittäjyys ja koko […]

Yksinyrittäjän paras sosiaaliturva – Verkostot!

Yksinyrittäjän paras sosiaaliturva – Verkostot! Yrittäjä on valitettavasti aika lainsuojaton otus jos jokin menee pieleen. Yrittäjällä voi mennä pieleen monikin asia, eivätkä kaikki pieleen menot aina johdu itsestään yrittäjästä. Silti yrittäjä kärsii ja joutuu pulaan. Häpeää, nolotusta, itkua, rahapulaa, tuskaa ja pelkoa. Mitä tehdä? Yrittäjä on ahdingossa, henkisesti ja taloudellisesti : yrittäjällehän lasketaan tuloiksi YEL-tulot, […]

Verkostoituminen

Verkostoituminen “Verkostoituminen on vain turhaa pönöttämistä!” Se vie vain aikaa, eikä tuo mitään. Varmasti näin, jos et ole miettinyt verkostoitumista kunnolla. Verkostoituminen kyllä toimii ja tuo tuloksia (rahaa ja arvokkaita kontakteja), jos vain teet sen eteen ahkerasti töitä. Ajattele verkostoitumista markkinointitekona: Aina kun olet esillä, markkinoit itseäsi ja yritystäsi, vaikket puhuisi ja tekisi varsinaisesti mitään […]

Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua! Joulu on rauhoittumisen aikaa – ja onneksi suurin osa meistä pääseekin jouluna pienelle breikille. Yritäthän muistaa olla miettimättä töitä edes hetken? Meidän joulukortti- ja lahjarahat laitoimme lahjoittamiimme yrityssparrauksiin. Hakemuksia tuli runsaasti ja haluaisimme jollain tavalla auttaa kaikkia. Sparrauksen saaneille ilmoitellaan lähipäivinä ja muillekin laitamme pienen sähköpostin menemään. Jaksamista kaikille! Vaikka voikin tuntua kliseeltä: […]

Joulumieltä: Lahjoitamme 10 sparrausta pienyrittäjille

Joulumieltä: Lahjoitamme 10 sparrausta pienyrittäjille Meillä kaikilla yrittäjillä on toisinaan vaikeita aikoja, ja me Redesanissa tiedämme tämän. Halua olisi, mutta voimat ja rahat ovat loppu. Tuntuu että kiertää vain kehää ajatuksineen, ei tiedä mistä aloittaisi. Omasta ja lukuisien asiakkaidemme kokemuksesta, voimme sanoa, että joskus käynnistyminen voi olla yhdestä pienestä jutusta kiinni. Siitä että joku kuuntelee […]

Kehittäjän mielellä

Kehittäjän mielellä ”Kehittäjän mieli on kuin laskuvarjo – se toimii vain avoimena”. (Mind is like parachute. It doesn’t work, if it’s not open. – Frank Zappa -) En tiedä kenen lainaus ihan alunperin on, mutta uskon, että aito kehittäjän mieli iloitsee asioiden kopioimisesta ja edelleen kehittämisestä eikä kaipaa kunniaa itselleen. Sanna rakastaa teatteria, minä harrastan […]

YrittäjäIdentiteetti

YrittäjäIdentiteetti Yrittäjä-identiteetin löytyminen itsestä. Siis miten se onkin niin vaikea käsittää että itsekin voisi toimia yrittäjänä. Mikä ihmeen alemmuuskompleksi valtaa mielen, kun ajattelee että se on jotain, joka on kyllä muille, mutta ei mulle. Että tekee kyllä yrittäjätyylisesti töitä, mutta silti mielikuvissaan näkee itsensä jollakin muulla töissä, koska “eihän musta nyt kokopäiväistä yrittäjää tuu kuitenkaan”… […]

Revitellään somessa!

Revitellään somessa! Sanna Jylänki kävi paasaamassa some-asioista Talousverkon aamutilaisuudessa. Tässäpä katsottavaksenne tallenne tilaisuudesta. Olkaa hyvät! Jos innostuit, varaa jatkoksi some-sparraus niin laitetaan sinunkin firman some-asiat kuntoon! Revitellään somessa! Talousverkon tilaisuus 22.11.2016 from Redesan Oy on Vimeo.  

Yrittäjä, ole persoona!

Yrittäjä, ole persoona! Yrittäjämaailmasta ulkopuolisena sitä saattaa kategorioida yrittäjät tietyn tyyppisiksi ihmisiksi. On totta, että yrittäjyydessä tarvitaan monenlaisia taitoja ja tahtotiloja, vaikka yrittäjäksi voi lähteä käytännössä kuka vain. Lopulta yrittäjäkin on ihan tavallinen ihminen. Tunteva ja kokeva, virheitä tekevä ja oppiva. Eihän minustakaan pitänyt ikinä tulla yrittäjää – ja nyt en muusta puhukaan! Ja voi […]

Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!