Uskomuksia roskakorista… Osa 1
– Voisiko vanha ”heikkoutesi” ollakin uusi vahvuutesi?
Täytin viime vuonna puolivuosisataa, eli tässä iässä sitä pitäisi olla jo oikea aikuinen,
Tasapainoinen ja sinut itsensä kanssa. Silti näin u
udessa elämäntilanteessani, yrittäjäurani alkutaipaleella, huomaan päässäni pyörivän ”ääninauhoja”, jotka kumpuavat jostain todella kaukaa menneisyydestäni kummittelemaan…
Olen saanut yrittäjäkumpanikseni maailman parhaan PPY-sparraaja Sannan, ja silti huomaan kipuilevani täsmälleen samojen asioiden kanssa kuin asiakkaammekin.
Tunnustus: Minulla on keskivaikea some-kammo!
Pikkuhiljaa olen opetellut sitä hälventämään, mutta aitona introverttinä minä toimisin kyllä mieluiten vain omien ystävieni, tuttujen ja kavereiden kesken. Facebookin suljetuissa ryhmissä – ”omassa heimossani” – saatan osallistua kommentointiin ja keskusteluun innokkaastikin, mutta asettuminen kirjallisen ”puskistahuutelun” riskiin on ollut minulle kova oppimisen paikka.
Pelottaa!
Siviilissä en juurikaan käytä energiaani pohtiakseni, tykkääkö joku minusta vai ei, mutta yleensä elämässäni pyrin kyllä pitämään ainakin fyysistä etäisyyttä kaiken maailman ankeuttajiin ja päällepäsmäreihin.
Kun somessa ei tätä kontrollia ole, pelottaa. Koskaan ei voi tietää kuka juttujasi lukee ja kuinka hän niihin suhtautuu. Järkeni sanoo, ettei suurin osa ihmisistä (somessakaan) ole kiinnostunut lähinnä kuin itsestään, mutta silti minua pelottaa ajatus joutua sanallisesti ”ristiinaulituksi” somessa.
Olen analysoinut pelkoni johtuvan siitä, että eräässä psykologisessa testissä sain tulokseksi karun tuomion: sanavarastoni on keskimääräistä suppeampi kuin korkeakoulutetuilla yleensä.
Tuo leima on ollut tatuoituna otsaani jo pian 25 vuotta ja haluan päästää siitä irti, pestä sen pois. Lisäksi olin erityisesti nuorena innokas lukija, joten ainakin sitä keinoa sanavarastoni kasvattamiseen uskoin käyttäneeni varsin ahkerasti.
Leima ja sen tuoma häpeän tunne johti kuitenkin siihen positiiviseen asiaan, että tein rohkeasti ja todella mielelläni töitä englanniksi. Kukaan ei odottanut eikä edellyttänyt suomalaiselta synonyymien, nyanssien ja snobbailevien sanontojen hallintaa, jotka englantia puhuvissa maissa hienovaraisesti kertovat koulutustaustasi sekä vanhempiesi yhteiskuntaluokan piiruntarkasti. Erityisesti toisten ei-englantia äidinkielenään puhuvien kanssa saimme kokea aitoja kohtaamisia ja ymmärretyksi tulemisen riemua. Mehän oltiin opeteltu itsellemme ihan vieras kieli. Näistä kohtaamisista on jäänyt ystävyyttä, joka jatkuu yhä.
Mutta äidinkieli – sehän pitäisi osata. Yritän myös toipua mielessäni aika ajoin kummittelevasta toisesta kirjoittamiseen liittyvästä traumastani – ”kympin tyttö” ei kirjoittanutkaan ylioppilaskirjoituksissa laudaturia äidinkielestä. Muistan vieläkin että aineeni aihe oli ”Tiivistä tekstiä – säilytä tekstisi lukuarvo”. Aineeni pituus oli 2,5 sivua, ja se päättyi kolmannen sivun alimmaiselle riville. Neljäs sivu (takasivu) jäi putipuhtaaksi ja arvosteluksi sain ”vain” ämmän ”M”, sillä opettajani ja ilmeisesti myös YO-lautakunnan mielestä laudaturin arvoisen aineen pitää olla tarpeeksi pitkä – sen 3,5 sivua, paperi täyteen. Tämä siis yli 30 vuotta sitten.
Lyhyestä virsi kaunis…
Mutta kun nykyaikana informaatiota ja tekstiä tulee niin paljon, että eikös olekin etu, että joku osaa lyhyesti ja yksinkertaisesti tiivistää oleellisen.
Haluan uskoa, että pääkoppaani ja itsetuntoani vaivanneet ”heikkoudet” ovatkin muuttuneet nykyajassa mahdollisuuksiksi. Nämä asiat ovat minulle luontaisia ja helppoja. Olisivatkohan nämä jopa vahvuuksiani, joita voin hyödyntää?
Millainen on sinun tarinasi Uskomusten romukopasta? Kirjoita se meille!
Me Redesanissa puhumme aina yrittäjän kanssa samaa kieltä ja jätämme fiinimmät sivistyssanat ja niillä kikkailun muille. Soita meille, niin jutellaan lisää ja tarkemmin juuri sinun tilanteestasi!
– Eliisa Moilanen, Redesan Oy
