Mene sometorille!
Pidimme Kottiin! lehden aamukahvitilaisuuden joulukuussa, jossa teemana oli some. Kivasti porukkaa ja paljon keskustelua. Aihe kiinnostaa nyt! Tosin sen olisi pitänyt kiinnostaa jo vuosia sitten kaikkia meitä. Niin yrittäjiä, opiskelijoita, työnhakijoita kuin kaikkia muitakin. Miksi?
Some, eli sosiaalinen media on nykyajan tori. Tori jossa huudellaan sitä mitä tarvitaan, tai sitä mitä tarjotaan. Torilla tavataan tuttuja, ja joskus uusiakin ihmisiä. Torilla seurataan mitä muut puuhaavat, katsellaan elämää. Kuullaan juoruja ja kerrotaan arjesta. Toiset on puheliaampia ja tuotteliaampia, toiset taas hiljaisempia sivusta katsojia. Välillä nahistellaan ja sitten toisaalla taas kehuskellaan! Näytetään mitä ollaan ja mitä osataan. Tätä samaa teemme somessa, tai ainakin meidän pitäisi tehdä (no, sen nahistelun voisi jättää pois!).
Somen kautta moni löytää uuden työpaikan, yrittäjä löytää asiakkaita, asiakas löytää etsimäänsä. Parit löytävät toisensa, työ löytää tekijänsä. Tarinat kohtaavat, ihmiset kohtaavat. Kerrotaan arjesta, kuka milläkin tavalla. Jokainen persoonallaan. Ihan kuin torillakin. Torille mahtui yleensä kaikki, tavalla tai toisella. Miksipä ei someenkin? Ollaan inhimillisiä, ollaan ihmisiä. Kunnioitetaan toisiamme. Autetaan toisiamme. Jaetaan hyvää yhdessä.
Aikaahan se vie, mutta niin se vei torilla käyminenkin. Ei ne kaupatkaan siellä heti syntyneet, eikä työpaikat löytyneet heti. Tarvittiin toistoja, toistoja ja toistoja. Brändäämistä. Ei mitkään suhteet synny sormia napsauttamalla, ne syntyy aikaa antamalla. Kaikki suhteet. Myös bisneksessä. Ole siis pitkäjänteinen ja anna aikaa, luota tekemisiisi, ole persoonallinen, ole ihminen.
Someliasta päivää sinullekin!
t. Somettaja Sanna



