Yrityskehittämisen vallankumous!
Olemme avanneet uuden valmentautumisen valtatien – pienyritysten yrityskehittämisen vallankumouksen!
Oletko miettinyt miten kehittää yritystäsi? Ei ole varaa kalliisiin konsultointipalveluihin, eikä julkisella puolella tunnu olevan riittävätsti tietoa ja taitoa yrityksesi kehittymisen tarpeisiin. Mitä tehdä?
Me Redesanissa tiedämme pienyrittäjän tarpeet hyvin. Se on rinnalla kulkemista, yhdessä tekemistä ja yhdessä onnistumisia verkostoitumisen ohella. Pienyrittäjän tarpeet ovat toisenlaiset kuin toimintansa jo vakiinnuttaneen suuremman yrityksen.
Redesanin tavoitteena on tarjota yrittäjälle ”yhdenluukun” portaali, jossa tieto yrityksen tärkeimpien asioiden eteenpäin viemisestä löytyy saman katon alta. Redesanin henkilöstö ohjaa yrittäjän oikeaan suuntaan, yhdessä taapertaen.
Ketteriä pienyrittäjiä
Suomen yrittäjistä yli 90% on pieniä muutaman henkilön yrityksiä, joissa useammassa olisi kasvun mahdollisuuksia mikäli näihin suunnattaisi oikeanlaisia toimenpiteitä mm. yrityssparrauksia. Uusia innovatiivisia pienyrityksiä on syntynyt Suomeen paljon, kun suuret yritykset ovat irtisanoneet työntekijöitään. Suomessa ja maailmalla onkin tällä hetkellä kova tarve saada pienyritykset kasvun polulle. Suomessa tarvitaan kasvuyrityksiä, että voisimme turvata ja taata hyvinvointivaltion tarjoamat julkiset palvelut kansalaisillemme. Kasvuyrittäjyyttä tulee tukea, että yritykset voivat luoda uusia työpaikkoja ja saamme kannattavia vientiin tähtääviä yrityksiä. Pienen yrityksen lääke kasvuun on siis Yrityskehittämistä yrityksiltä yrityksille. Ja kasvua on sekin, että saa lisää asiakkuuksia!
Valmennusta, sparrausta & vertaiskokemuksia. Yhdessä oppimista. Siispä lähdetään yhdessä matkaan!
Matkan toteutuksessa merkittävänä tekijänä on uuden oppimisen ajattelutapa ”Näkymätön Oppiminen” (Invisible learning), jossa yhdistyvät vertaiskokemukset, hiljaisen tiedon jalostaminen sekä oman tiedon luominen yhdistettynä käytännön tekemiseen. Perinteinen kouluttaja-oppilas ja ainoastaan substanssiasioiden mekaaniseen opiskeluun pohjautuva oppimismalli ei usein sovellu tämän päivän pienyrittäjän arkeen. Tästä syystä ohjelma keskittyy tarjoamaan aktiivisen ja virikkeellisen oppimisympäristön, jonka avulla voidaan aikaansaada konkreettisia muutoksia liiketoiminnassa sekä yrittäjän ajattelussa että toiminnassa. Kehittämismatkamme, Yhdessä Isompia Kaloja, on juurikin yksin ja kaksin yrittäville tarkoitettu yrityskehittämisenkokonaisuus. Matka, jonka aikana opitaan uutta, jaetaan tietoa ja kokemuksia muille ja opetellaan aktiivisesti hyödyntämään maailman mahdollisuudet.
Yhteistyössä toisten yrittäjien kanssa
Yrittäjyyden pitää olla houkutteleva vaihtoehto itsensä työllistämiseksi ja ennen kaikkea kannattavan liiketoiminnan luomiseksi. Me Redesanissa olemme kulkeneet pienyrittäjien kanssa yhteistä polkua jo vuosien ajan. Haluamme vastata pienyrittäjien ”hätähuutoon” ja lähteä yhteiselle pienyrittäjän kehittämismatkalle. Olemme luoneet uudenlaisen tavan pienyrittäjien lähtökohdista sparrata pienyrittäjä kasvuntielle. Me Redesanissa haluamme pienyrittäjän nousevan kasvu-uralle kannattavasti, mutta rohkeasti. Yhteistyössä toisten yritysten kanssa saamme aikaan sen mitä ei ennen ole Suomessa tehty – Yrityskehittämisen vallankumous! Innostavaa yrityskehittämistä, yrittäjiltä yrittäjille.
Matkamme on notkea kokonaisuus, juuri sitä mitä sinun yrityksesi tarvitsee. Ei vain sanoja, vaan oikeita tekoja – yhdessä yrittäen!
Tervetuloa taivaltamaan yhteistä matkaa pienyrittäjien kanssa!
*Yrityskehittäminen, kehittyminen, pienyritys, ppy, mikroyritys*