Yrittäjä, oletko yksin tai yksinäinen?

Yrittäjä, oletko yksin tai yksinäinen?

Yksinyrittäjä – aika yksinäinen sana, eikö?

Sinä yksinyrittävä, ethän haluaisi olla ihan yksin?

Suomessa on tällä hetkellä yli 150 000 yksinyrittäjää, eli yhden hengen “mikroyrityksiä”. Millaista onkaan suunnitella asioita yksin, pitää “kehityspalavereja”, kenelle jakaa ilot ja surut? Suurin osa on varsin tyytyväinen asemaansa, eikä haluakaan yritykseensä enenpää henkilökuntaa taikka osakkaita.

Vaan aina voi ja kannattaa verkostoitua, jakaa asioita toisen yrittäjän kanssa – kahdestaan tai isommalla porukalla.

Miten?

Aloita vaikka piirtämällä oma verkostokarttasi – yhden kevyen aloitusmallin voit tulostaa tästä. Kirjoita oman yrityksesi nimi keskelle ja lähde miettimään millaisia verkostoja ympärilläsi on, niin yritysmaailmassa, kuin yksityiselläkin puolella: harrastukset, koti, perhe, vapaa-aika… Huomaat, että Sinulla joko on jo olemassa olevia, ehkä hyödyntämättömiä tukiverkostoja tai sitten et vielä ole ehtinyt punoa tarpeeksi verkkoja avuksesi. Nyt on siis hyvä aika aloittaa!

Verkostoitumisesta tulee helposti mieleen ensin netti ja sosiaaliset mediat, mutta se on vain yksi osa. Toinen puoli tulee henkilöiden kohtaamisista erilaisissa tapahtumissa tai vaikka kahdestaan kahvitellen. Kaksi yrittäjää vaihtavat kokemuksia, tuntemuksia sekä ajatuksia. Saa voimaa toiselta arkiseen rutistukseen, antaa voimaa toiselle, joku kuuntelee, joku kyselee. Win-Win.

Joskus syntyy asiakkuussuhteita, joskus erinomaisia kumppanuuksia, joskus ei synny mitään – ja kaikki ovat silti ihan yhtähyviä vaihtoehtoja lopputulokselle. Pääasia on huomata, ettei ole yksin yksinyrittävä. Sanotaan, että onnellisuus luo onnistumisia ja onnellinen onnistuminen taas luo menestystä. Onni voi olla verkostoissa ja moottori lähtee käyntiin – saa uskoa tulevaan.

Mikäli kuulut johonkin järjestöön, mene ihmeessä mukaan tapaamisiin, käyntikortit taskussasi. Päätä, että vaihdat ainakin yhden henkilön kanssa kortteja. Juttele yrittäjyydestä, mutta älä tyrkytä tuotteitasi ensimmäisenä – luonnollinen keskutelu on parasta. Kun olette vaihtaneet kortteja, muistakaa sopia tapaamisaika, vaikka ilman sen kummempaa agendaa (=tehtävää). Jokaisessa tapaamisessa voi piillä tärkeitä juttuja tulevaisuuden varalle.

Jos taas käytät paljon vaikkapa facebookkia, laitapa jollekin kaverille tai uudelle kontaktille viesti – “Hei, käydäänkö huomenna kahvilla?”.

Aikaa löytyy varmasti jos vain niin haluat. Ole rohkea!

Me autamme myös verkkojen punonnassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää
Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!