Yrittääkö yksin vai joukossa?

Suurimman osan omaa yrittäjyysaikaa olen toiminut yhteisöissä Pieksämäellä ja vielä hyvissä sellaisissa. Muuttaessani Jyväskylään päädyin kotitoimistoyrittäjäksi ja nämä reilut kaksi vuotta saa nyt riittää tätä tahkoamista. Tuntuu helpottavalle, kun olen päättänyt muuttaa Yrittäjien Kumppanitaloon. Aivan kuin olisi tullut uutta virtaa pelkästä tiedosta, että kohta on työkavereita, joiden kanssa voi työpäivän aikana vaihtaa ajatuksia kahvikupposen ääressä.

Yksinyrittäjyys on varsin usein aikamoista puurtamista ja verkostojen luomista. Kokemuksesta tiedän, että kumppaniyrittäjän kanssa on helppo toimia ja työpäivään tulee napakampi ote. Yrittäjäkumppanille ei tarvitse kovin paljon selitellä työnteon rytmiään, voi luontevasti tarvittaessa testata ajatuksiaan, tsempata toista ohikulkiessaan tai kysyä neuvoa. Kumppanuusyrittäjyys voi olla hauskaa, mutta ei se mikään puuhastelukerho ole.

Yrittäjät ovat useimmiten hyvinkin suorasukaisia toimissaan ja keskustelu voi olla välillä hyvinkin värikästä. Se kuuluu mielestäni hyvään työyhteisöön. Reilusti asioista puhumalla ja toimimalla ansaitaan luottamus. Vapaamatkustajat katoavat pian. Kaikenlaisia mielipiteitä tarvitaan ja niitä pitää oppia kuuntelemaan. Turhaan ei kannata rassata itseään tyhjänpäiväisillä jupinoilla tai kuppikunnilla.

Toimiva yhteisö tuo kustannussäästöäkin yrittäjyyteen. Merkittävintä minusta on kuitenkin tiedon välitys ja tiedon saanti, yhteistyö ja yhteisöllisyys. Sanna Jylängin alulle panemaan Yrittäjän Kumppanuustalon tulevat reilut kymmenen päätoimisesti paikanpäällä toimivaa yrittäjää näkee, tietää ja kuulee paljon enemmän kuin yksi. Vinkki tai oivallus yhteisessä keskustelussa auttaa huomaamaan uusia näkökulmia asioista, joista on hyötyä oman yritystoiminnan kehittämiseen. Näin minullekin kävi viime viikolla. Puhuin Sannan kanssa Qr-koodeista ja onhan Qr-Median yrittäjällä oltava omat qr-koodit! Nyt ne on ja niitä myöskin myyn asiakastöihini.

Viidentoista vuoden yhteisökokemuksella rohkaisen meitä toimimaan yhdessä ja luomaan jokaiselle kannustavan ilmanpiirin tässä tulevassa työyhteisössä. Tervetuloa tutustumaan meidän työyhteisöömme! Meillä on matala kynnys ja vaihtoehtoja alkuun pääsemiseen on useita. Huoneiden ja työskentelypisteiden lisäksi vuokrattavissa on kokous- ja projektitilaa tarpeesi mukaan.

Tapaamisiin Yrittäjän Kumppanitalolla!

Eila Keinonen

Qr-Media Oy

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää
Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!