Vierailijablogi: Bloggaamisella lumipalloefekti
Tämä on tarina siitä, miten erilaisestakin elämäntilanteesta voi tehdä itselleen työn yrittäjänä:
“Toiminimen perustin kesällä 2011, vaikka olikin epävarmuutta, mihin suuntaan asiat kehittyvät. Loppujen lopuksi, yllätyin itsekin siitä, miten hurjaa vauhtia kaikki on mennyt. Tällä hetkellä työllistän itseni luennoimalla ADHD -asioilla, niin lääkäreille, muille ammattilaisille kuin meille taviksillekkin. Ilman blogiani en olisi tässä. Somessa pyöritän 500:n hengen vertaistukiryhmää, mielipiteitäni arvostetaan, tulen nähdyksi ja kuulluksi asiassani. Tein siitä itselleni työn ja vauhti vain kasvaa. Kirja on työn alla, ADHD:n kasvot näyttely kiertää pitkin Suomea, toukokuussa Varkaudessa ja heinäkuussa Tampereella. Luentoja on tilattu mm. neuropsykiatrisille valmentajille, ammattiraivaajille, JHL:n henkilöille.
Mistä kaikki sitten alkoi?
Tammikuussa 2011 ilmestyi valtakunnallinen lehti, jossa oli haastatteluni aikuisiän ADHD:sta. Sitä seurasi muutaman mutkan kautta se, että olin mukana myös ADHD:n kasvot valokuvaprojektin yhdestä kasvosta. Helmikuussa KELA poisti meiltä aikuisilta korvauksen lääkkeestä, jolla itsekin sain arjen hallintaan, perhedynamiikan toimimaan jne. Siitä suivaantuneena, minä, kotiäiti Nokian perämetsästä Linnavuoresta pistin adressin asiasta pystyyn. Levitin sitä sosiaalisessa mediassa ja muutamalla foorumilla.
Koska tietoa ADHD -liiton silloisilla sivuilla (kuukausi sitten ovat päivittäneen) ei mielestäni ollut tarpeeksi, kaikki tieto oli levällään, eikä mistään saanut apuja, päätin alkaa itse kirjoittamaan ja keräämään tietoa yhden sivun alle. Elokuuhun asti kävijöitä oli muutama sata kuukaudessa. Sitten alkoi muuttumaan. Me Naiset -lehti teki myös jutun meistä aikuisista, palautetta sateli ja ko. lehden blogissa oli linkki perustamaani blogiin ja ihmiset alkoivat löytää enemmän ja enemmän. Me Naiset -lehtijutun jälkeen kiinnostui myös Inhimillinen Tekijä asiasta.
Kesäkuussa minut valittiin Suomen ADHD -aikuiset ry:n potilasetutoimikunnan puheenjohtajaksi ja lokakuussa olin kerännyt adressiin toistatuhatta nimeä. Yhdistyksen puheenjohtaja pommitti KELAa ja saikin sitten tapaamisajan Liisa Hyssälän kanssa. Tämän adressin luovutuksen kävi MOT -ohjelma kuvaamassa ja teki jutun siitä miten KELA kohtelee ihmisiä eriarvoisesti. Ilman blogiani, olisi jäänyt tämäkin juttu kuvaamatta, koska blogini lukija soitti minulle että hänellä on lääkäri joka on samaa mieltä kanssamme tästä ja tämä lääkäri oli puhumassa ko. Ohjelmassa myös. Se oli se viimeinen naula jonka tarvitsimme. kelakorvaus palautettiin vähin äänin 1.3.2012 alkaen.
Inhimillistä Tekijää kuvasimme syyskuussa ja lokakuussa se tuli ulos TV2:lla. Ohjelma esitettiin 23.10 ja loppukuun kävijämäärä blogissa läheni 17 000:ta. Nyt luku on 68 000 ja olen blogannut 10 kuukautta.
Minä, kotiäiti Nokialta sain kaiken tämän aikaan, ruohonjuuritasolta.
”Jos valitset sen, mitä haluat, saat sen. Jos et valitse, elät sen kanssa mitä saat”
Kirjoittaja:
ADHD -luennoitsija Kokemuskouluttaja Suomen ADHD -aikuiset ry:n potilasetutoimikunnan pj.


