Sijoittamisesta

Julkaistu Julkaistu: Blogit

Sijoittamisesta

Haluaisin jakaa teille pari sanaa sijoittamisesta. Sekä sijoittamisesta itsestään, että itseensä sijoittamisesta. Sijoittaminen on monelle pelottava asia, ja kenties se on jollekin ylimääräisen rahan heittämistä jonnekin missä sitä ei näe, toivoen parasta. Lopputulosta ei tietenkään
kukaan osaa ennustaa, mutta silti voit tehdä hieman valistuneempia arvauksia jos näet hieman vaivaa. Aloitetaan kuitenkin noista kahdesta kevyemmällä aiheella, eli itseensä sijoittamisesta.

Jos nyt ajattelet, että saat synninpäästön ostaa uudet kengät tai laukun, olen pahoillani, olette vähän hakoteillä, sillä puhutaan mieluummin jostain jolla on oikeasti väliä oman ja läheistesi elämän kannalta.

Usein kuulen ihmisten sanovan ettei ole varaa lähteä kouluttamaan itseään esimerkiksi seminaariin, tai ei ole aikaa lukea tai kuunnella kehittääkseen itseään ja ammattitaitoaan vaikkapa podcastien kautta. Pahinta on, jos tämä ihminen sattuu olemaan yrittäjä! Ainut asia jonka voin sanoa hänelle, on tämä: “Tiedämme mitä se maksaa, mutta emme tiedä mitä
maksaa, jos jätämme tilaisuuden käyttämättä”. Kyse on siis siitä, että tulisi nähdä asioiden arvo, ei ainoastaan siinä roikkuvaa hintalappua.

Tiimiakatemialla onneksi opimme sijoittamaan jatkuvaan kouluttautumiseen, ja ottamaan siitä itse vastuun. Olimme aloittaneet “from scratch”, teimme projekteja joista sai vaihtelevasti rahaa. Päätimme kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa, että koulutusbudjetiksi asetetaan summa X. Vasta saatuaan sen summan kasaan pystyi nostamaan palkkaa. Näin varmistettiin, että sopivan tilaisuuden tullen voidaan käyttää säästössä oleva raha kouluttautumiseen oman koulun ulkopuolella, koska sielläkin on elämää! Halusimme myös matkustaa koulun tiimoilta paljon, ja reissuihinkin riitti kouluttautumisen ja palkan lisäksi rahaa hyvän suunnittelun ansioista.

Joten kysyn sinulta, että jos opiskelijat pystyvät tällaiseen tulevaisuutta varmistelevaan ajatteluun, mikset sinäkin pystyisi? Olet tietysti käynyt jo koulusi, mutta riittääkö se todella? Ovatko tietosi ja taitosi ajantasalla? Onko jotain mitä voisit opiskella, joka vahvistaisi aiemmin oppimaasi? Elämän mittainen oppiminen pitää elämän mielenkiintoisena ja
antoisana. Ja sen sijaan että sanoisit “ei ole varaa”, mieti ensin, onko se ainut syy ettet kouluttaudu? Jos on, onneksi olkoon! Voit siirtyä ajatusleikin seuraavaan vaiheeseen, jossa voit kysyä itseltäsi, miten minulla voisi olla varaa. Kyse on useimmiten kulujen priorisoinnista. Onko minulla kuitenkin varaa tilata telkkuun maksukanavia joista katson yhtä, ja oikeastaan
vain viikonloppuisin? Onko minulla lemmikki joka saa eläinkauppareissulta aina jotain koska “tää oli niiiiin söpö”? Tilaanko lehteä jota en ole ehtinyt kuukausiin lukea? Jnejne, ymmärsit varmasti pointin.

Opiskeleminen, inspiroituminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen eivät mene koskaan hukkaan, joten mieti vielä kerran, kun sanot ei jollekin tilaisuudelle joka tuodaan eteesi tarjottimella!sijoittaminen

Sitten siitä vakavammasta aiheesta, joka saa otsasi rypistymään ahdistuksesta. Rahan sijoittamisesta sellaiseen, joka poikii lisää rahaa. Ensin kannattaa miettiä jälleen miksi. Mitä tekisit, jos omaan talouteesi tulisi lisää 100 euroa kuukaudessa? 500 euroa? 1000 euroa?
Kaiken tulee lähteä tarpeesta ja unelmasta, koska eihän minkään tekemisessä muuten ole mitään järkeä. Jos olet tyytyväinen nykyiseen rahatilanteeseesi, etkä koskaan huomaa sanovasi “ei ole varaa”, “vitsit kun tuli tuo ja tuo kulu”, “ehkä sitten kun nämä muut laskut on maksettu”, etkä ainakaan koskaan riitele rahasta (sen puutteesta) puolisosi kanssa, ehkä
sinun ei silloin tarvitsekaan sijoittaa. Mutta me muut… Voisiko olla, että tilapäisen nautinnon lykkääminen, voisi tuoda pidemmällä aikavälillä suurempaa nautintoa, jopa mielenrauhaa? Monet lankeavat voivottelemaan, että kun ei yhtään jaksaisi eikä osaa eikä ymmärrä, mennään nyt vain päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tuleman pitää. Oletko kuitenkaan pysähtynyt miettimään, millaiset eläkepäivät sinulla on edessäsi? Jos olet nuori, niin todennäköisesti et ole uhrannut niille ajatustakaan, mutta voin maalata sinulle kuvan puolestasi. Aikaa on vaikka muille jakaa, ja sitten voi mennä katsomaan niitä kaukana asuvia läheisiä enemmän. Mutta entäs kun tulot samalla putoavat radikaalisti? Jos sinulla ei ollut tänään varaa laittaa sivuun 50 euroa kuukaudessa sijoituksiin, luuletko, että sinulla on eläketuloilla varaa 50 euron junalippuun? Ja sillä pääset vain toiseen suuntaan…

En voi enkä halua antaa sinulle sijoitusneuvoja. On tärkeää itse ymmärtää mihin sijoittaa. Siinä tulee kuvioihin tuo itseensä investoiminen. Ehkä joku tietää aiheesta vuosikymmenien kokemuksella… Haluan antaa sinulle luvan haluta enemmän, haluta parempaa. Haluan herätellä sinua miettimään, mikä sinua voisi kiinnostaa sijoittamisessa, onko se todella niin vastenmielinen ajatus, ettei mikään siinä voi olla mukavaa tai kutkuttavaa?Sijoittaminen kun ei ole vain kamala määrä numeroita tietokoneen näytöllä. Jos olisi, en minäkään sijoittaisi penniäkään, sillä jo pelkästään sellaisen kuvan näkeminen aiheuttaa minussa oksennusrefleksin.

Sijoittamisen maailma on monimuotoisempi kuin osaat kuvitellakaan, ja itse olen löytänyt aivan uusia mielenkiinnon kohteita, kun on vähän uskaltanut dipata varvasta sijoittamis-genreen syvemmälle. Sijoittaminen ei todellakaan ole sielutonta ryöstämistä, vaan tapa kehittää maailmaa ja omaa talouttaan. Voit sijoittaa asioihin joihin uskot, ja joita haluat auttaa kasvamaan. Toki ei pidä sekoittaa liikaa tunteita kuvioihin, koska tarkoituksenasi kuuluisi kuitenkin olla rahan tekeminen, ei menettäminen, tai seisottaminen. Mutta jos et vielä ymmärrä numeroiden päälle hölkäsenpöläystä, joku verkostostasi varmasti ymmärtää, ja voi auttaa sinua alkuun.

Se joku voi olla jopa minä.
Eli pelko pois ja katse tulevaisuuteen!sarasavolin

-Sara Savolin, Redesan Sparraaja

https://www.redesan.fi/tuote/yrityssparraus-sara-savolin/


Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi?
Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon - voit poistua milloin vain haluat.
Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme!
Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!


Share On Facebook
Share On Twitter
Share On Google Plus
Share On Linkedin
Share On Pinterest
Contact us

Vastaa