Pienestä kii!
Työllistävät pienyritykset
Suomalaisista yrityksistä yli 90 prosenttia on pieniä muutaman henkilön yrityksiä, joista monissa olisi kasvun mahdollisuuksia, mikäli näihin suunnattaisiin oikeanlaisia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi yrityssparrauksia: tsemppausta, kannustusta, tukea, neuvoja ja arkiapua. Uusia innovatiivisia pienyrityksiä onkin syntynyt Suomeen paljon, kun suuret yritykset ovat irtisanoneet työntekijöitään.
Suomessa on siis tällä hetkellä kova tarve saada pienyritykset kasvun polulle. Maassamme tarvitaan kasvuyrityksiä, jotta voisimme turvata ja ylläpitää hyvinvointivaltion tarjoamat julkiset palvelut kansalaisillemme. Myös pienyrittäjyyttä tulee tukea, niin että pienetkin yritykset voisivat luoda uusia työpaikkoja ja saisimme ennenpitkää myös kannattavia vientikykyisiä yrityksiä. Yksi pienen yrityksen lääke kasvuun on oikeanlainen yrityskehittäminen. Palvelu yrityksiltä yrityksille.
Kun mediassa puhutaan yrityksistä, tarkoittaa tämä käytännössä usein suuria pörssiyhtiöitä, satoja henkiä työllistäviä jopa monikansallisia yrityksiä. Näillä ei ole juurikaan yhtäläisyyksiä pienten – alle 10 henkeä työllistävien – yrittäjävetoisten pienyritysten kanssa. Tämä jos mikä vääristää helposti ihmisten mielikuvia. Kuitenkin lähestulkoon jokainen suuryritys on joskus ollut pieni. Tämä tahtoo välillä monelta unohtua.
Tuntuu usein siltä, kuin yrittäjiä pidettäisiin jotenkin rikollisina. Siitäkin huolimatta että pienyritykset työllistävät noin miljoona suomalaista. Yksityisen sektorin työpaikat, lähinnä pienissä yrityksissä lisääntyvät hyvää vauhtia. Valtion nykyiset 144 000 työpaikkaa vähenevät hiljalleen, mutta kansantalouden kannalta on huolestuttavaa, että kuntien yli puolen miljoonan työpaikan määrä kasvaa nopeammin kuin yritysten työpaikkamäärä (katso tilastoista).
Ei oppi ojaan kaada
Pienyrittäjä oppii parhaiten vertaiskokemuksista. On tärkeää harjoitella hiljaisen tiedon jalostamista sekä omien tietojen soveltamista käytännön tekemiseen. Perinteinen mekaaniseen opiskeluun pohjautuva kouluttaja–oppilas-oppimismalli ei usein sovellu tämän päivän pienyrittäjän arkeen. Tarvitaan ennen kaikkea aktiivista ja virikkeellistä oppimisympäristöä, jonka avulla voidaan aikaansaada konkreettisia muutoksia liiketoiminnassa. Siis sekä yrittäjän ajattelussa että toiminnassa.
Hankinnoistaan yrittäjät päättävät itse. Niin myös koulutushankinnoista.
Pieni tarvitsee päätä ja olkapäätä
Pienyrittäjät tarvitsevat usein tuekseen niin päätä, kuin olkapäätäkin. Moni tietää kyllä, mitä he haluavat yrityksessään tehdä, ja suurin osa tietää myös miten. Yleensä ongelmana onkin, kuinka lähteä kasvuaikeissa liikkeelle ja mistä löytää resursseja kehittämiseen. Pienyrityksistäkin voi syntyä kasvuyrityksiä, kun näihin yrityksiin suunnataan oikeanlaisia tukitoimia. Tukien ei aina tarvitse olla rahaa, vaan usein pieni sparrausapu riittää. Toisin sanoen istutaan hetki yhdessä ja katsotaan, mihin suuntaan olisi hyvä lähteä ja mitä suuntia olisi syytä välttää. Tämä ei ole yleensä mitään rakettitiedettä, mutta usein yrittäjä alkaa yksin kulkea pikkuhiljaa vain samaa ympyrää, näkemättä kehitysmahdollisuuksien metsää arkikiireiden puilta
Verkottumisesta voimaa kasvuun
Perustan pitää olla kunnossa, jotta voidaan isoksi kasvaa. Eihän lapsiakaan laiteta yksinään kasvamaan syntymänsä jälkeen.
Välillä pienyrittäjä tuskastuu tukikoneiston raskaisiin ja hitaisiin byrokratian rattaisiin, työllistämisen esteisiin ja yrittämisen kannalta haitallisiin säädöksiin, jotka on aikoinaan tehty suurille teollisuusyrityksille.
Yrittäjä on ottanut riskin perustaessaan yritystään, tietäen että haluaa menestyä, ainakin saada palkan itselleen ja elättää perheensä. Joskus jopa työllistää toisia. Yrittäjäksi lähtevä on yleensä tietoinen myös yrittäjän sosiaaliturvan puutteesta ja siitäkin huolimatta lähtee yrittämään. On halua tehdä. Tätä halua ei pitäisi siis lannistaa!
Yrittäjyyden tulee olla houkutteleva vaihtoehto itsensä ja muiden työllistämiseksi, siis ennen kaikkea kannattavan liiketoiminnan luomiseksi. Menestyksen tulee olla ylpeyden, eikä häpeän ja vaatimattomuuden aihe!
Sanna Jylänki
Redesan Oy