On aika isommalle muutokselle

On aika isommalle muutokselle

Redesanin yrittäjä Sanna Jylänki Laukaan kunnan yritysasiantuntijaksi 2.5.2022 alkaen, Redesan toimii jatkossa taustalla.

16 vuotta päätoimisena yrittäjänä on opettanut minulle suunnattomasti asioita yrittäjyydestä ja elämästä: On itkettänyt ja naurattanut. Olen iloinnut ja surrut. Olen ollut tuskastunut ja innostunut. Välillä tätä kaikkea sekaisin, jopa samana päivänä. Olen kasvanut paljon yrittäjänä ja ihmisenä.

Viimeiset pari vuotta ovat kuitenkin olleet todella erikoiset, sekä henkiseti rankat ja niinpä sairaslomani aikana päätin kokeilla työnhakua, katsoakseni mihin minut halutaan ja josko lähtisin mahdollisesti kokeilemaan jotain uutta haastetta. Aika oli kypsä, minä olin kypsä muutokselle.

Pistin kaikki kanavat auki ja annoin itselleni mahdollisuuden löytää jotain uutta ja erilaista.

Kävi niin, että tammikuussa huomasin linkkarissa tämän kyseisen avoimen paikan ja ajattelin heittää verkot vesille. Tiesin, että täällä olisi tukena myös hyvä tiimi, jota kaipaan jonkin verran vuosien yksinyrittäjyyden jälkeen. Ja toki niitä uusia haasteita!

Hain työpaikkaa, jonne olikin huikeat 43 hakijaa ja meistä 15 valittiin videohaastatteluun ja lopulta viisi livehaastatteluun. Ja yllättäin, viime torstaina sainkin lopulta puhelun, että haluanko sanoa tahdon?

Ja minä halusin!

Olin tätä miettinyt paljon. Hyvin paljon! Moneen suuntaan, monelta kannalta: Millaista on luopua päätoimisesta yrittäjyydestä, luopua ainakin osittain yrittäjyyden mukanaan tuomasta vapaudesta, lähteä toiselle töihin.

Aloitan siis toukokuussa Laukaan kunnan yritysasiantuntijana erittäin innostavassa tiimissä ja mielenkiintoisissa tehtävissä. Eli käytännössä hyvin paljon samoja tehtäviä, mitä olen jo vuosia yrittäjänä tehnyt, sekä niitä, mitä olen hoitanut erilaisissa luottamustehtävissä. Ja toki tulee myös varmasti paljon uutta ja erilaista eteen. Jes! 

Saan edelleen auttaa yrittäjiä ja edistää yrittäjyyttä, verkostoitua! Tällä kertaa Laukaan kunnan palveluksessa toimien, Laukaan alueen yritysten, sidosryhmien ja verkostojen kanssa. 

Miten käy Redesanin palveluiden?

Jatkossa pää-asiallinen toimeni on arkisin yritysasiantuntijan tehtävät. Muina aikoina olen sitten käytettävissä yritykseni tarkoituksiin. YritysMuuntamo ja uusi pian avattava Rohkasu -palvelu toimivat taustalla edelleen verkossa. Myös puhujakeikkoja teen muina kuin päätoimeni työaikoina. Mentoroinnit teen myös taustalla jatkossakin. Lisäksi Redesan sparraajat jatkavat sparrauksia normaalisti, kuten tähänkin saakka.

Ainakin toistaiseksi pidän myös toimiston Seppälässä Ahjokadulla, sillä siellä on mainio studionurkkaus ja kokoustilaa Jyväskylänpään tehtäviin sekä Redesanin taustahommiin. Ja eihän sitä tiedä millaisia etäjuttuja tulevaisuus tuo tullessaan, joten onpahan sitten oma majakka valmiina.

Pientä rahaa vasten vuokraan myös tilaa arkisin verkostoilleni. Kysy toki lisää!

Eteenpäin!

Olo on tällä hetkellä hiivatin innostunut ja onnellinen. Uudet haasteet, Laukaan alueen kehittäminen, alueen toimijat ja tiimi innostavat valtavasti mieltäni!

Samaan aikaan olo on hyvin haikea. Toistaiseksi päätoiminen yrittäjyyteni on tauolla, mutta yrittäjyys minussa ei. Eikä Redesan minnekään katoa! Enkä minä; somessa ja Laukaassa minua näet varmasti edelleen! En lakkaa innostamasta yrittäjyyteen tästäkään eteenpäin, lupaan sen.

Ja loppuun vielä pari voimalausetta itselle ja sinulle:

Minna Canth sanoi: “Kaikkea muuta kunhan ei tylsää ja puolikuollutta elämää”. Siispä uutta ja rohkeaa kehiin!

Sanna Jylänki

Ja Gandhi taas tarinoi: “Sinun tulee olla se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.” Sanna menee sinne, missä Sannaa tarvitaan!

Näillä eväillä kaikkea hyvää, ollaan yhteyksissä ja avoimia maailmalle ja mahdollisuuksille. 

Rohkeutta on tehdä pelosta huolimatta.

Sanna Jylänki,

Innostava rohkaisija

Tuleva yritysasiantuntija, Laukaan kunta

Viranhaltijapäätös

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

20 vastausta

  1. Upeeta, hienoa. Tuhannesti onnea. Aina kannattaa mennä eteenpäin, avata uusia ovia, kuulostella, olla utelias. Sä pärjäät missä vaan. 🌹🌹🌹❤️

  2. Onnea uusiin haasteisiin! Uudet näkökulmat ja vinkkelit ovat aina tervetulleita, vaikka itse asia pysyisi samana.

  3. Hirmuisen paljon onnea Sanna uusiin haasteisiin. ❤️🥂🍾 Varmasti laitat Laukaassa tuulemaan. 🌹

  4. Onnittelut! Siis Laukaan kunnalle.
    Ja sinulle myös. On ollut kunnia olla mukana matkallasi tukena, esittämässä kysymyksiä jotka ovat sitten johtaneet moneen. Jatketaan matkaa, sillä ei sinun sisältäsi tosiaan tuota yrittäjämäistä asennetta kukaan saa pois!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!