Olipa kerran yrittäjä

yrittäjyys

Pää lyö tyhjää. Tyhjä dokumenttipohja huutaa bittiavaruudessa kuin tyhjä sivu kirjoituskoneen kelalla. Tämä on erään kirjailijan eksistentiaalisesta kriisistä alkunsa saanut tabula rasa. 

Vaikka kirjoitankin ammatikseni toteuttaen samalla vanhemmiltani perimääni lapsuuden unelma-ammattia, tuntuu sanojen houkutteleminen esiin välillä vähintään yhtä suurelta haasteelta kuin venäjän kielen opettelu. 

Ehkä liioittelen. Helpostihan tämä minulta käy. Ei muuta kuin Spotify päälle, psykedeliatiluttelut tuutista ulos ja sormet tanssimaan näppäimistöllä. Palaan mielessäni aikaan noin kymmenen vuotta sitten. 

Asuin Manchesterissa, Isossa-Britanniassa. Elin hurjaa nuoruutta, pilviverhon peittämää boheemia taiteilijaunelmaa. Suonissa virtasi silloinkin kalevalainen kansanperinne ja sanasepon perimä luissa ja ytimissä ajoi minut opiskelemaan luovaa kirjoittamista. Opiskelin kahvin, tupakan ja marmeladivoileipien voimalla, viikonloput tanssin villisti ekstaasissa entisen saippuatehtaan tiloissa.

Suuret unelmat kirjailijan urasta meinasivat kaatua kun Elämä astui kehiin ja päätti, että itsetuhoinen vaihde vei nuorta naista liian lujaa väärään suuntaan. Juuri kolmenkympin kynnyksellä, tuossa maagisessa rock ‘n’ roll -ikonien ajasta ikuisuuteen siirtymisen iässä minä kirjaimellisesti poltin itseni loppuun. Kipeä ero toi eteeni elämäni ensimmäisen hermoromahduksen, joka ajoi tuhlaajatytön kotiin maailmalta, ja häntä koipien välissä päädyin takaisin vanhempieni nurkkiin nuolemaan haavojani.

Jonkin sortin kundaliiniheräämiseksi kuvittelemani omituiset oireet veivät minut lopulta lääkärin vastaanotolta. Valaistumisen sijaan sain diagnoosiksi traumaperäisen stressihäiriön. Diagnoosi helpotti elämääni ja toi siihen paljon kaipaamaani tasapainoa, sillä nyt minulla oli nimi minua häirinneille oireille. 

Vuoden kestäneen terapiajakson aikana aloin rakentaa elämääni alusta asti uudelleen. 33-vuotiaana minä jaoin kesätöiksi mainoksia. Paria kuukautta myöhemmin pääsin kotikaupunkini tapahtumatuotannon yksikköön kuntouttavaan työtoimintaan. Ehdin olla yksikössä 8 kuukautta, ennen kuin tein päätöksen kokeilla työskentelyä täysin omillani.

Olen Suomeen paluustani lähtien tehnyt erilaisia kirjoittamiseen liittyviä freelance-töitä. Työuran rakentaminen alusta lähtien yli kolmekymppisenä mielenterveyskuntoutujana on raskasta, mutta en mistään hinnasta halua palata takaisin sieluani hitaasti nakertavaan asiakaspalvelutyöhön. Olen viime vuosina kirjoittanut ja lähettänyt lukuisia hakemuksia media- ja markkinointialojen yrityksiin, mutta harva haluaa ottaa riskiä ja palkata riveihinsä kokematonta mielenterveyskuntoutujaa. Nielin ylpeyteni ja aloin kerätä kokemusta nettikasinoihin liittyvissä sisällöntuotannon hanttihommissa, kunnes päätin, että ansaitsen parempaa. 

Kurimus Content ja sen aputoimini Kurimus Coaching syntyivät syksyllä 2019 syvästä tarpeesta tuoda esiin aito ja todellinen minäni. Olen ankaran koulun läpi käynyt sisukas puurtaja, joka on taistellut syviä ja suuria pelkoja vastaan omien unelmiensa takia. Siitä lähtien kun rakastuin palavasti 20-vuotiaana olen toistuvasti tehnyt valinnan elää vapaasti ja tavoitella kirjailijan uraa. Arvomaailmani on kuitenkin käynyt läpi syväluotaavan myllerryksen, jonka ansiosta tavoittelen nyt kirjoittamisen avulla hyvää elämää sen sijaan että pyrkimykseni olisi olla vain rikas ja kuuluisa.

Rakkaus ja rakastuminen ovat aina vieneet minua elämässäni eteenpäin. Rakkaus vapauteen motivoi minua kirjoittamaan. Rakastan tulkita tunteita ja ajatuksia ja sanoittaa niitä, ja rakastan opettaa tätä taitoa myös muille. Keväällä 2020 valmistuin Valmentamon kouluttamana LCF Life Coachiksi.

Minua motivoi eniten tyytyväiset asiakkaat, mahdollisuus tehdä jotain merkittävää myönteisen yhteiskunnallisen asennemuutoksen eteen, sekä tietysti arvolleni kuuluva palkkio.

Kurimus Content on hurrikaani, joka on tyytyväisimmillään nielaistuaan imuunsa muutosta kaipaavan projektin. Yrityksen arvot, teot ja vuorovaikutuksen aitous, nousevat esiin muun toiminnan tomupilvestä Kurimus Contentin asettaessa ne kiintotähdiksi yrityksen tila-aika-jatkumoon. 

Matka kohti uusia ulottuvuuksia jatkuu yrityksen tärkeimpien arvojen luotaamana.

“Anna Paldanius on luovan kirjoittamisen kandista kuoriutunut sisältömarkkinoinnin prototähti, luova ongelmanratkaisija, kekseliäs ja syvä ajattelija jonka pitkän tähtäimen tavoitteisiin kuuluu romaanin kirjoittaminen, musta vyö karatessa, venäjän kielen sujuva hallinta, sekä saksofonin soittamisen opettelu.”

Anna Paldanius Copywriter | Kurimus Content Life Coach | Kurimus CoachingKurimus.net | LinkedIn
+358 (0) 44 991 1066

Kurimus – kaikki alkaa kaaoksesta.

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!