Mitä tehdä kun kirjoittaminen tökkii?

Mitä tehdä kun kirjoittaminen tökkii?

Heinäkuu, sparraajakouluttajayrittäjän “loma”. Tarkoitus on kirjoittaa, vaan tökkii. Sohvan nurkka ja kännypeli tuntuvat innostavammille. Tai ainakin helpommille. Ei lähde käyntiin kirjoitusinto. Tiedän, että kun pääsen alkuun, tekstiä syntyy. Mutta kuka antaisi persiillepotkijalle potkun?

Siispä luotan taaskin somen voimaan. Pyydän ensimmäisenä Twitteristä virtuaalipersiillepotkijaa tai muuta tsemppausta kirjoittamiseen, koska tiedän, että täältä apuja saa, aina! Laitanpa myös Facebookkiinkin samaisen ihmettelyn. Twitteristä alkaakin alta aika-yksikön tulla hyvää settiä. Ja niinpä saan kaivettua jopa läppärin syliini. Kirjaluonnosta en ole vielä saanut avattua. Tulee lisää kannustusta ja ideoita sekä vinkkejä kirjoittajan jumiin. Myös Facebookissa.

Selkeä jumi, koska ainakin Twitterin päivitys on täynnä kirjoitusvirheitä. Heh, no mutta kukapa olisi täydellinen! Virheet on ne jotka kasvattaa ja kehittää. Twitterissä kun ei voi korjata tekstiä, siellä ollaankin “alasti”.  Me kaikki tehdään virheitä ja se on ihmillistä. Me kaikki ollaan myös jumissa joskus!

Norsuhan se syödään…

Jälleen kerran, kuten sparraajana hyvin tiedän, on muistettava pienet palaset. Viisi lausetta. Pienestä liikkelle. Saan hyvän vinkin aloittaa kirjoittaminen siitä, etten saa kirjoitettua.  Kiitos @esamietti – siitä se ajatus sitten lähti! Kirjoitan tässä siis ihan tikusta asiaa. Kirjoitan kirjoittamisesta. Tai sen jumista. Jotta kirjoittamistyöni kirjan kanssa lähtee taas käyntiin. Kirja, jota nyt kirjoitan, on muuten nimeltään Yrittäjä, Sinä olet mainos. Yli 100 sivua onkin jo kasassa, joten pakko vaan tarttua niskasta kii ja kirjoittaa loputkin. Sen on oltava valmis tänä vuonna, vihdoinkin!

Jumittaminen

Tämä on sama homma kuin missä tahansa muussakin yksinyrittäjän puuhassa. Jostain pitää saada potku tai tsemppi, jotta taas lähtee homma käyntiin. Lomien jälkeen sparraajan puheli soi tiheästi. Antaa soida vaan, sillä minulla virtaa riittää taas muiden tsemppaamiseen. Ja tiedätkös, että sparraajakin tarvitsee yhtälailla sparrausta aika-ajoin.

Somesta on siis moneksi. Kun olet jumissa, hae sieltä apuja – sano rohkeasti ääneen haasteesi ja yllätyt vastauksista. Muista myös olla itsekin antavana osapuolena. #shraringiscaring. Ja jos ei somessa onnistu, kilauta sparraajalle. Tai kaverille.

No, tässäpä oli vähän käynnistysteksiä. Kiitos kaikille teille jotka olette osallistuneet ja osallistutte joukkotsemppaukseen! Siirrynpä seuraavana kirjani pariin. Aurinkoa kaikille!

t. Sparraaja Sanna

Tsekkaa sinäkin vinkit Twitter-päivitykseni keskustelusta:

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää
Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!