Lisa Sounion vinkit yrittäjille

Hei Sanna ja Redesanin asiakkaat!

Kiitos että halusitte kuunnella hetken minua, 10 vuoden yrittäjä-uran tehnyttä monisäätäjää, joka vieläkin elättelee haavetta, että tiedän jonakin päivänä ihan varmasti mitä haluan tehdä.

Tähän asti uraani ja elämääni on ohjannut enemmän seikkailun nälkä, joskus nuorempana näyttämisen halu ja syy päästä kokeilemaan mahdollisimman montaa erilaista asiaa.

Tietenkin vaatimattomista oloista ja suurperheestä lähteneenä halusin myös vaurastua. Ainakin sen verran että pääsisin asumaan wanhaan kivitaloon Helsingin keskustaan. Kun sitten 20 vuosikymmenen uurastuksen jälkeen sain ison jugendasunnon, halusinkin jo maalle. Mieluiten pieneen rauhalliseen mökkiin luonnon ja lampien keskellä.

Miten onnistua tässä? Tässä vinkkini teille:

1. Muista aina, että jos myyt muutankin kuin aikaasi ja persoonaasi, olet tiukan paikan tullen paremmin turvassa ja bisnestä on helpompi laajentaa. Mieti repertuaariisi siis muitakin tuotteita kuin esim. konsulttipalvelut. Esimerkiksi minä teen nykyisin asuntosijoittamista, vuokrausta ja kouluttamista sekä kirjoitan kolumneja. Millään näistä en vielä yksin pärjää.

2. Opettele & trimmaa & tee hinnoittelua ja myymistä hiukkasen joka päivä. Minulle tämä on vieläkin joskus tiukka paikka. Me naiset varsinkin olemme joskus vähän turhan ujoja tässä ja siksi miehille saattaa lohjeta suurempi tilipussi. Harjoittelua siis vain rohkeasti!

3. Etsi esikuvasi maailmalta, mutta muista että Suomessa suhtaudutaan henkilöbrändeihin, varsinkin naisiin aika kriittisesti. Kukaan tuskin haluaa maksaa pelkästään siitä olet nimi, näkynyt TV.ssä tai näytät hienolta. Kehitä jatkuvasti tuotettasi.

4. Laita koko ajan rahaa sukanvarteen. Nuorena ja terveenä on ihana tehdä paljon töitä, mutta ne päivät menevät ohi yllättävän pian.

5. Pidä joka päivä huolta henkisestä ja fyysisestä terveydestäsi. Yrittäminen on rankempaa kuin arvaatkaan ja sitä ymmärtää todella harva, paitsi toinen yrittäjä, kuten Redesanin Sanna! Opettele itse itsesi parhaaksi mentoriksi. Toki lisäksi tarvitset myös ystäviä ja kollegoita.

6. Jos menee pieleen kuten kaikilla jossain vaiheessa, älä koteloidu, etsi rohkeasti apua!

7. Anna aina vähän enemmän kuin lupaat  ja pidä työn ilo tallella!

Tsemppiä ja halauksia syksyyn!

t. Lisa

LisaSouniobyMrosengard


Lisa Sounio, Toimitusjohtaja, brändiasiantuntija. 

Motto: “Brändin rakennus ei vaadi rahaa, vaan kekseliäisyyttä”.

Monipuolisen työuran ja yrittäjäpolun mm. internetyrittäjänä kulkenut Lisa Sounio on kirjoittanut  9.painokseen yltäneen työelämäkirjan Brändikäs. TV:stäkin tuttu Lisa on myös ahkeroinut Kolumnistina mm. Kauppalehti Onlinessa, sekä Yrittäjät- ja Deko-lehdissä.

Lisa valmentaa ihmisiä, yrityksiä ja julkista sektoria markkinoinnin ja viestinnän uusiin keinoihin. Liika jäykkyys ei pure huomiotaloudessa. Tärkeintä on kirkastaa viestit ja laittaa myös persoonaa likoon.

Värikkäänä ja hauskana luennoitsijana tunnettu ekonomi on työskennellyt kolmella mantereella. Mieluiten Lisan asuu metsämajassa, mutta kiitää toisinaan Helsinkiin Bulevardin sykkeeseen tai tutkimusmatkoille maailman metropoleihin.

Tykkää: facebook.com/lisasounio

Verkkosivut – webpages: www.lisasounio.com

Twitter suomeksi @lisasounio

Twitter in English @sounio

Instagram

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää
Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!