Asiaa perinnästä ja laskurahoituksesta

Asiaa perinnästä ja laskurahoituksesta

Perintätoimisto pilaa välit asiakkaaseen!

Tämä lienee yleisin harhaluulo jonka takia perintätoimistoon yhteydenottoa venytetään liian pitkälle.

laskurahoitus

Toisaalta hyvä näin, koska joka kerta kun asia käydään läpi epäröivän asiakkaan kanssa niin yllätys on heille positiivinen, oli kyse sitten kulurakenteesta tai jostain muusta. Ehkä yleisin syy siihen että laskun siirtämistä perintään siirretään viimeiseen asti on se että pelätään asiakassuhteen loppumista. Aiheellinen huoli toki mutta täysin turha.

Se että jokin lasku on mennyt perittäväksi johtuu yleensä aina jostain muusta kuin puhtaasta ilkeydestä olla maksamatta. Usein myös kommunikaatio on katkennut tässä vaiheessa.

Tässä kohtaa alkaa yleensä perintätoimiston työ

Siinä kohtaa, sitten kun velallinen saa kirjeen tai soiton meiltä, riippuen toimeksiannon vaiheesta saadaan keskusteluyhteys asiakkaan kanssa. Varsinkin sellainen velallinen joka ei ole ollut ennen perintätoimiston kanssa tekemisissä, on yleensä ensikosketuksessa varautunut, mutta huomaa sitten nopeasti saman minkä se toimeksiantaja joka epäröi ensin perintätoimiston käyttöä. Me haluamme vain auttaa.

Meidän tehtävämme on toimia toimeksiantajan ja velallisen välissä ja löytää ratkaisu miten lasku saadaan maksettua. Toki kaikenlainen maksuajan sopiminen on normaalia mutta ratkaisu voi olla myös osamaksusuunnitelma minkä tekeminen ja valvominen ovat meidän tehtäviämme. Näin asiakkaan ei tarvitse itse seurailla oikeastaan mitään, todeta vain että raha kotiutuu suunnitelman mukaisesti.

Mistä on hyvä perintätoimisto tehty

Voittava yhtälö on toimisto joka on kohteliaasti asiakkaan ja velallisen välissä, ikäänkuin asiakaspalvelun jatkona ja keksii ratkaisun velan maksuun niin, että lopulta toimeksiantaja ja velallinen jatkavat ihan normaalisti kaupankäyntiä. Kumpikin osapuoli ymmärtää tässä kohtaa miksi perintätoimistoa on käytetty, mutta siitä heidän välillään tarvitse välttämättä edes koskaan puhua.

Oletko valitsemassa perintätoimistoa?

Valinnassa kannattaa ottaa huomioon useita asioita.

  • Millainen integraatio tarvitaan
  • Miten yksittäiset toimeksiannot toimitetaan
  • Pystyykö perintäkumppani auttamaan myös oikeudellisessa perinnässä
  • Millä välineillä perintää tehdään ja voiko asiakas vaikuttaa siihen

Mutta mitä jos asiakas maksaa kyllä aina laskut mutta maksuehto on pitkä tai muutoin maksuaikaan vaaditaan joustoa. Tässä kohtaa perintä ei ole ratkaisu vaan laskurahoitus.

Laskurahoitus pähkinänkuoressa tarkoittaa että kun lasku lähtee siitä maksetaan esim puolet ja loput tulevat eräpäivän mukaisesti kun lasku on maksettu.

Tässä laskurahoituksesta usein kysyttyä:

Kenelle laskurahoitus sopii

Laskurahoitus sopii kaikenkokoisille yrityksille toimialaan katsomatta. Laskujen määrällä tai koolla ei ole merkitystä, ei myöskään sillä tehdäänkö B2B vai B2C kaupppaa. Erityisen tyytyväisi asiakkaita löytyy vaikkapa rakennus- ja talotekniikkapuolelta, jossa maksuajat ovat pitkiä ja laskuille tarvitsee tehdä hankintoja asennettavien tuotteiden kanssa.

Paljonko laskusta saa heti tilille

Rahoitusaste riippuu pitkälti siitä mikä on yrityksen oma toive. Usein ei ole edes tarvetta 100% rahoitukselle ja tällöin kannattaa jo rahoitusprovisionkin puolesta laskea mahdollisimman hyvin sille tasolle mikä vastaa kassan aitoa tarvetta. Yleisin rahoitusaste on jossain 30-70%, välillä mutta elää joustavasti kumpaankin suuntaan juuri sinun yrityksesi tarpeen mukaan.

Mitä laskurahoitus maksaa

Laskurahoituksen kulu on ainoastaan laskukohtainen rahoitusprovisio ja käsittelykulu. Ei mitään muuta.

Millaiset kiinteät kulut laskurahoituksesta on

Meillä ei ole aloitusmaksua, kuukausimaksua- tai vuosimaksua. Ei piilokuluja.

Mitä hyötyä laskurahoituksesta on

  • Saat laskuista aina heti rahaa tilillesi
  • Me hoidamme reskontran puolestasi
  • Kassanhallintaan tulee paljon lisää ennustettavuutta.

Miten laskurahoitus otetaan käyttöön

  • Jos käytössä ei ole mitään laskutusohjelmaa voidaan käyttöön ottaa ilmainen KTI-manager johon laskut voidaan syöttää. Ohjelma on ilmainen käyttää vaikka laskurahoitusta ei olisi, tarjoamme ohjelman kaikille yrittäjille.
  • Jos käytössä on jokin yleinen taloushallinnon ohjelmisto voimme useista ohjelmistoista noutaa aineiston suoraan.

Minulla on vähän laskuja, onko palvelu turha minulle

Jos nopeampi kassankierto auttaa sinua, niin meille ei ole väliä minkä verran laskuja lähetät. Isot ja pienet asiakkuudet ovat yhtä tervetulleita meille. Voidaan laskea tarjous juuri sinun tarpeitasi vastaamaan.

Kuulostaa hyvältä, miten päästään alkuun?

Ota minuun yhteyttä niin laskemme sinulle juuri sinun tarpeisiisi sopivan tarjouksen. Muista myös, että me haluamme olla alan joustavin toimija, kun sinun yrityksesti tilanne muuttuu me muutumme mukana. Hauamme räätälöidä palvelun, mikä auttaa sinua parhaiten aina juuri sinun sen hetkisessä tilanteessa.

Jos haluat jutella näistä lisää, niin varaa aika Sannalle, sillä Sanna toimii myös KTI Laskutus Oy:n asiakkuukspäällikkönä tällä hetkellä.

Buukkaa siis itsellesi aika tästä. Rupatellaan ja tustustaan!

Perintä ja laskurahoitus terveisin Sanna ja Sami

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Kommentit

2 Responses

  1. Minulla on kokemus, jonka vuoksi olen muutamien yritysten entinen asiakas. Jos perintäkulu 95 euron laskusta on yli 100 euroa, jätän kyllä tämmöisen yrityksen palvelut jatkossa sikseen. Ainakin kolme yritystä tulee heti mieleen, Fonecta ehkä niistä isoin.
    Yrityshän voivottelee, ettei mahda perintäkuluille mitään. Perintäyrityksen voi kuitenkin kukin yritys valita ja näitä riistokuluja perivät yritykset kannattaa kyllä kiertää kaukaa. Jos käytät itse perintäpalvelua, selvitä kulut ennen kuin annat toimeksiannon. Muuten voit päästä asiakkaastasi eroon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää luettavaa

kevytyrittäjyys

KevytYrittäjyys webinaari!

KevytYrittäjyys webinaari! Tallenne saatavilla! Maksuton webinaari, jossa innostava rohkaisija Sanna Jylänki, Redesan Oy:stä sekä Omapajan Anna Tervahauta sekä Marko Tyyskä juttelevat kevytyrittäjyydestä. Mitä on kevytyrittäjyys,

Lue lisää

Lisää asiakkaita? Enemmän rahaa!

Lisää asiakkaita? Enemmän rahaa! Liiketoiminnassa asiakkaat ovat keskiössä. Jos asiakkaita ei ole, ei tule rahaakaan. Jos ei tee markkinointia, eivät asiakkaat sinua löydä, eikä tule

Lue lisää

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!