ApuAivot Sannalle

ApuAivot Sannalle

Joskus asiat vaan niin loksahtaa kohdilleen. Gila mietti eräänä myöhäisenä iltana, että tarvitsisi lisää töitä ja aikansa mietittyään tuli siihen tulokseen, että ”Sannahan voisi palkata minut”. Samaan aikaan toisaalla Sanna mietti, että yritykseen tarvittaisiin kipeästi apukäsiä, mutta kokoaikaista työntekijää ei voi palkata. Ja sitten Gila käveli Sannan toimistoon ja sanoi ”Sinä voisit palkata minut” ja Sanna sanoi ” No niinpä voisinkin”. No jos totta puhutaan niin kyllä siinä käytiin vähän laaja-alaisempia neuvotteluja, mutta pähkinänkuoressa se meni näin.

No sitten mietittiin, että mikäs naiselle titteliksi. Ideat lentelivät tiuhaan tahtiin ja ehdotuksia olivat muun muassa apuaivot, oikea käsi ja vasen jalka, sihteeri,  henkilökohtainen avustaja, Sannan persiillepotkija, takapiru (=taustatuki), yleisnaisheimonen ja muutamia muitakin, jotka eivät ehkä kestä päivänvaloa.

Päädyttiin sitten yrittäjän kumppaniin, joka pitää sisällään kaikki edellä mainitut tittelit. Yrittäjän kumppani, joka auttaa Sannaa lukemattomissa ja monenlaisissa yrityksen pyörittämiseen liittyvissä käytännön asioissa ja muistuttaa tarvittaessa Sannaa hengittämään ja myös välillä syömään.

Gilan palkkaaminen tuntuu luontevalta jatkeelta aivan Redesanin alkumetreillä alkaneeseen yhteistyöhön. Gila oli Redesanin ensimmäinen asiakas, asiakkuudesta on syntynyt ystävyys ja Gila on ollut Sannan taustatukena ja rinnallakulkijana yrityksen toiminnassa jo vuosien ajan. Joskus on tarvittu ideointiapua, joskus siivojaa, joskus kannustavaa ulkoiluttajaa: ”nyt mennään kävelylle, raitis ilma tekee hyvää, kyllä nämä asiat tästä taas järjestyvät”. Yhdessä on tehty myös webinaareja ja erilaisia videoita (järkeviä ja vähemmän järkeviä :D).

Gila aloittaa työt alkavalla viikolla (37) ja tulee työskentelemään osa-aikaisesti.

Gilan tavoitat osoitteesta toimisto@redesan.fi tai Redesan numerosta 0400 617 669 – johon voit laittaa myös tekstareita tai WhatsApp viestejä. Huomioithan, että Gila vastaa vain toimistoaikoina viesteihin, ole siis kärsivällinen ja kiireellisissä asioissa koeta tavoittaa Sanna tai Eliisa. Puheluihimme vastaa arkisin 8-18 välillä FonectaPro palvelun tiimimme, mikäli emme pääse vastaamaan. Jätähän viestisi!

gila heimonenGila Heimonen on toiminut aikaisemmin hyvinvointialan yrittäjänä ja viime vuodet kevytyrittäjänä. Gila on koulutukseltaan sosionomi (AMK), tanssi-liiketerapeutti, TRE (Trauma Releasing Exercises) -ohjaaja ja mindulness-ohjaaja ja on tällä hetkellä rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja -koulutuksessa. Redesanin työn lisäksi Gila jatkaa erilaisten hyvinvointiin liittyvien ryhmien ohjaamista. Yrittäjyydestä Gilalla on monen vuoden kokemus ja Gila on suorittanut useita erilaisia yrittäjyyteen liittyviä koulutuksia kuten yrittäjän ammattitutkinnon. Gila osallistui Redesanin sparraajakoulutukseen tämän vuoden alussa ja toimii yrityksessä myös sparraajana.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää luettavaa

näkyvyyttä facebookkiin

Lisää näkyvyyttä Facebookkiin!

Lisää näkyvyyttä Facebookkiin! Tässäpä pieni vinkkivideo, miten saat yrityksellesi tai yhteisösivullesi lisää näkyvyyttä Facebookissa. Tykkää ja kommentoi toisia yrityksiä yrityksenäsi. Muista tässä kohtaa mukavat kannusteet

Lue lisää

Verkostomarkkinointi ei ole peikko!

Verkostomarkkinointia pidetään usein joko peikkona tai vähäpätöisenä. Moni kuitenkin hankkii elantonsa verkostomarkkinoinnilla. Yhdelle sopii toinen ja toiselle toinen. Verkostomarkkinointi, tai suoramyynti, on tapa yrittää ja

Lue lisää
algoritmi

Facebookin algoritmitestin tulokset

Teinpä taas “ihmiskokeen” Facebookin algoritmeillä. Tein kesäkuussa 2019 kolme päivitystä lähes samaan aikaan hyvin saman tyyppisesti. Halusin näyttää teille, miten vaikuttaa seuraavat toimet somekäyttäytymisessä: Kun

Lue lisää

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!