Harjoittelupaikka Redesanissa

Harjoittelupaikka Redesanissa

Olen Sanna Lindgren ja opiskelen Liiketoiminnan ammattitutkintoa (myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala, visualisti). Olin harjoittelussa Redesan Oy:ssä 27.1-13.3.2020 välisen ajan. En oikein tiennyt, mitä odottaa, sillä yritys oli minulle uusi ja alakin itselle aika vieras. Katsoin tietenkin nettisivut ja Facebook-sivut etukäteen, mutta niiden perusteella en vielä hahmottanut, mistä tarkalleen ottaen itse yrityksessä on kyse. Brändiväristä ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä. Sannasta sain jo aika hyvän mielikuvan, vaikken katsonutkaan hänen videoitaan etukäteen. (jätin tarkoituksella katsomatta, etten muodosta mitään ennakkokäsityksiä). Sanna oli juuri niin persoonallinen, energinen ja asiantunteva kuin hänen videonsa antavat olettaa, unohtamatta hänen huumorintajuaan. Itse olen luonteeltani enemmän SomeSennin tyylinen, vaikka en ihan yhtä kärkkäästi tuo mielipiteitäni julki, enkä ole edes yrittäjä.

Oli mukavaa tehdä töitä aika rauhallisessa ympäristössä, kun samoissa tiloissa oli vain 3 työntekijää minun lisäksi. Työharjoittelun aikana suoritin kaksi näyttöä, liiketoiminnan tehtävissä toimimisen sekä markkinointiviestinnän toimeksiannon. Jälkimmäiseen näyttöön kuului markkinointikampanjan tekeminen. Sanna antoi minulle vapaat kädet markkinointikampanjan suhteen ja teinkin markkinointimateriaalia niin printtimuodossa kuin myös videona. 

Tutustuin Sparraajakoulutuksen opetusmateriaaleihin ja tein kaikki koulutuksen tehtävät testimielessä. Lisäksi olin mukana Redesanin asiakasraati-ryhmän pyörittämisessä Facebookissa. Muu aika kuluikin enimmäkseen taustatietojen selvittämisessä, sillä toiseen näyttöön kuului useamman kirjallisen selvityksen tekeminen mm. strategiasta ja arvoista, toimintaympäristöstä ja kilpailutilanteesta.

Harjoittelija Sannan tekemä mainos

Kaiken kaikkiaan harjoittelujakso auttoi minua ymmärtämään paremmin, mihin kaikkeen some taipuu ja kuinka paljon sitä voi hyödyntää töissäkin ihan päivittäin. Eikä kaikkien postauksien, videoiden yms. tarvitse olla niin haudanvakavia, vaan mukana voi olla huumoriakin. Uskon, että ajan myötä minustakin voi tulla enemmän SomeSannan kaltainen, mutta minun värimaailmani koostuu turkoosista yms. sinisen sävyistä siitä huolimatta, että pidän myös violetista. Kiitos Sannalle, että sain olla harjoittelussa ja nähdä aitiopaikalta, millaista se markkinointi ja yrittäminen tänä päivänä on. Molemmat vaativat paljon omistautumista ja uudistumiskykyä sekä rohkeutta. Ajan hermolla pysyminen alati muuttuvassa maailmassa on haaste jokaiselle yrittäjälle. Sanna on esimerkki siitä, kuinka tämäkin haaste on voitettavissa. Voimia ja jaksamista kaikille samojen haasteiden kanssa kamppaileville ja aurinkoista kevättä.

Harjoittelija Sanna Lindgren

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää
Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!