Olen Andy Hopi, Life & Business Coach sekä Täysii -seminaarin ja Tekijäakatemian perustaja.
Mitä teet työksesi?
Työkseni valmennan ihmisiä kohti unelmiaan. Tarjoan ihmisille välineitä, jotta he pääsevät yhä nopeammin haluamaansa suuntaan. Suunta voi yhtälailla olla myös läsnäolo tai pysähtyneisyys. Olen mukana luomassa sellaisia olosuhteita, joissa ihmisten on mahdollisimman hyvä kasvaa ja kehittyä.
Miten sinusta tuli yrittäjä?
Minusta tuli yrittäjä, koska halusin tehdä asiat omalla tavallani ja tiesin pystyväni kantamaan vastuuta. Yrittäjänä kaikki on itsestä kiinni ja heikoin lenkki löytyy aina peilistä. Vaikeinakaan aikoina ei tarvitse edes harkita muiden syyttelyä.
Mikä on ollut ihaninta yrittäjyydessä?
Se, että voi mennä ja tulla haluamallaan tavalla. Teen töitä lähes joka päivä, mutta vastaavasti voin pitää vapaata milloin tahansa. Jos joku tuttu saapuu yllättäen kaupunkiin tai olen levon tarpeessa, niin voin helposti lohkaista muutaman tunnin kalenterista. Jo pelkkä tietoisuus siitä, että voi tehdä näin, antaa voimia.
Entä mikä on ollut haastavinta?
Haastavinta on ehdottomasti ollut oppia kieltäytymään ja luopumaan. Haluaisin kovin mielelläni olla mukana niin monessa mielenkiintoisessa jutussa. Jossain vaiheessa oma energiani alkoi kuitenkin hajaantumaan liikaa, joten aloin karsimaan monia hyviä juttuja kaikista parhaimpien juttujen tieltä.
Mitä muuttaisit yrittäjä-arjessa?
Omassa arjessani tulen muuttamaan sen, että ensi vuonna voin toimia täysin paikasta riippumatta. Toki organisoin muutamia tapahtumia, joissa ilman muuta olen paikalla, mutta näiden lisäksi haluan pystyä toimimaan entistäkin vapaammin. Tällä hetkellä elän siirtymävaihetta, jossa valmistelen tulevaa ja kannan vastuuta vanhasta.
Miten määrittelisit hyvän yrittäjä aineksen – siis sellaiset asiat joita olisi yrittäjäksi aikovalla hyvä olla?
Vastuunottokykyä tarvitaan, jotta pystyy hoitamaan yrityksen asiat kunnialla jokaisen sidosryhmän suuntaan. Riskinsietokykyä tarvitaan, mikäli talous on tiukoilla ja pitäisi pystyä nukkumaankin. Priorisointikykyä tarvitaan, jotta pystyy valitsemaan ne kaikista oleellisimmat työt tehtäviksi. Gladiaattorimallin omaksumisesta on minulle ollut todella suuri hyöty yrittäjän arjessani!
Kerro miten yrittäjä onnistuu myynnissä?
Myyntiä voi lähestyä hyvin monesta eri näkökulmasta ja siinä voi onnistua hyvin monella eri tavalla. Kannattaa kokeilla eri keinoja ja valita se mikä itselle tuntuu luontevimmalta. Itse panostan myynnin onnistumiseen pääasiassa sisältömarkkinoinnin ja automatisoinnin kautta, koska vihaan kylmiä soittoja, mutta pidän kirjoittamisesta. Tästä syystä olen luonut sellaisen systeemin, että kirjoittamalla enemmän ja paremmin, kasvaa myös myynti suunnilleen samassa suhteessa.
Mitä on mielestäsi yrityssparraus?
Sparraus on tuttu termi minulle jo urheilumaailman puolelta. Mielestäni se tarkoittaa hyvässä hengessä kirittämistä, ideointia ja kyseenalaistamista. Molemmat osapuolet voivat hyötyä paljon yrityssparrauksesta, saaden uusia eväitä viedäkseen oman yrityksensä toimintaa eteenpäin.
Mikä sinua auttaa vaikeimpina aikoina eteenpäin?
Olen ottanut paljon riskejä ja asettanut riman niin korkealle, että minun on tarvinnut jatkuvasti todella venyä onnistuakseni. Oikeastaan koko taipaleeni yrittäjänä on ollut todella vaikeaa, mutta se on ollut oma tietoinen valintani. Helppo elämä ei vain ole ollut mun juttu. Eniten auttaa se, kun pohdin, miksi teen, mitä teen. Toisaalta toiminnassa on yleensä ollut mukana myös hallinnan tunne. Koska olen itse puskenut itseni rajoille, niin tarvittaessa olen myös pystynyt hieman hiljentämään vauhtia.
Tarvitsevatko pirunpienet yrittäjät, siis etenkin yksin ja kaksinyrittäjät mielestäsi oman kumppanin, kuten Redesanin avukseen?
Uskon, että kumppanista on monelle pienyrittäjälle paljon apua! Vaikka oman yrityksensä kanssa olisikin yksin, niin kumppanin kanssa voi olla yksin yhdessä, mikä onkin sitten ihan eri juttu! 🙂
Mikäli sinä haluat kuulla 13 puheenvuoroa työhyvinvoinnista, niin tule ihmeessä mukaan Tampereella 2.11.2013 järjestettävään Täysii -seminaariin! Koodilla REDESAN saat 10 euron alennuksen lipun hinnasta. Etu on voimassa 30.10.2013 klo 24:00 asti.