Tsemppausta & Redetiivejä

Redetiivillä tsemppiä yrittäjyyteen

Pienyrittäjinä olemme oppineet verkottumaan, niin livenä kuin somessa ja netissäkin. Aina aika-ajoin sitä meinaa tuupertua tekemättömiin hommiin ja toisinaan lannistavaankin puurtamiseen. Listathan eivät yrittäjältä koskaan lopu. Millä sitä sitten voisi itseään tsempata – varsinkin kun se pahin aika saattaa iskeä yöllä, jopa kesken unien?

Me Redesanissa tunnemme hyvin tämän yrittäjyyteen kuuluvan piirteen. Tälläisiä hetkiä tulee meillä jokaisella toisinaan. Ja se on aivan normaalia, sitä ei kannata pelätä vaan oppia käsittelemään.IMG_3367

Siksipä olemme jo Redesanin alkuvaiheissa aloittaneet Redetiivien keräämisen ja haluammekin nostaa ne taas esille. Redetiiveillä on taipumus innostaa ja kannustaa kanssayrittäjiä jaksamaan arjessa. Kuka tahansa pienyrittäjä voi olla Redetiivi. Tuleehan siinä samalla vähän markkinoituakin yritystään logon ja www sivun linkityksen muodossa. Innostavasti ja kannustavasti!

Käy lukemassa Redetiivejä täältä ja ilmoita itsesikin mukaan! Hyvä Redetiivi on mikrolyhyt innostava yrittäjyystarina ja antaa virtaa ja uskoa toisille yrittäjille. Sitä tarvitaan – yhdessä paremmin!

Pienyrittäjien esiinnostoa Toteuttajat ry:ssä

Jaksaakseen ihminen tarvitsee aika-ajoin tsemppausta ja kannustusta. Valitettavasti sitä meillä ei vielä tarpeeksi muisteta tai osata tehdä. Toteutamme yhdessä Toteuttajat ry:n kanssa blogisarjaa “Pienyrittäjien esiinmarssi” jossa käymme haastattelemassa ja kuvaamassa pienyrittäjiä työssään. Haluamme nostaa esiin juurikin kaikenkarvaisia pienpuurtajia, iloineen ja suruineen. Kuvineen ja kannustimineen.

Lue tarinoita Toteuttajat ry:n blogista lisää ja jos tunnistat itsesi tai tutun yrittäjäkaverin joka olisi hyvä nostaa tälle palstalle, ilmoita siitä meille!

“Muutamat hädän hetket opettavat ihmiselle viisautta 
enemmän kuin vuosikymmenien tasaiset olot.”
— Maria Jotuni

 

Lasten yrittäjyysajatuksia, Niko 9v työstämä Yrittäjän Kumppani Legoina:

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää
Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!