Yrittäjänä 10 vuotta – Sanna Jylänki

Tänään juhlitaan!

1. helmikuuta vuonna 2006, perusti  Sanna Jylänki ensimmäisen yrityksensä tmi Sanna Jylängin, vaikkei Sannasta ikinä pitänyt yrittäjää tullakaan. Tuosta hetkestä on nyt kulunut tasan 10 vuotta ja siksi tänään juhlitaan, aivan uusin tuulin.

sannajylanki_hopeinenansiomerkki_sy
Kuva Valokuvaaja Iida Liimatainen

Ansiostaan yrittäjänä, Sanna vastaanotti tänään 1.2.2016 Suomen Yrittäjien hopeisen yrittäjäristin.

Yrittäjäkin tarvitsee juhlaa arkeensa, nostoja ja innostumista, yhdessä tekemistä ja iloa. Niiden avulla selviää harmaimmistakin hetkistä. Ja kukapa se yrittäjän hännän nostaisi, jos ei yrittäjä itse.

Aina ei mene niinkuin Strömsössä

Kymmenestä vuodesta Sanna kertoo seuraavaa: Paljon on matkaan mahtunut, on ylämäkeä ja alamäkeä. Iloja ja suruja, onnistumisia sekä epäonnistumisia. Sitä yrittäjän arkea.

Kaikkea, mitä matkalle on sattunut, ei ole voinut mitenkään aina ennakkoon tietää. On tullut isoja ja vaikeita yllätyksiä, joista on lopulta selvitty, vaikka vaikeaa onkin välillä tehnyt.

Se, että on mennyt välillä päin “persettä”, on kuitenkin ehkä opettanut arjessa kaikista eniten. Päivääkään en siis vaihtaisi pois. Nämä hetket ovat tuoneet eniten oppia jaettavaksi yrittäjäarkeen, myös omille asiakkaille tarpeen mukaan.

Positiivistakin pöhinää!

Myös yrittäjäelämässä on positiivisia sattumuksia. Kun oikein ahkerasti verkostoituu, voi löytää jopa tulevan kumppanin ja tällä kertaa tämä sattumus tuotti osakkaan Redesan Oy:öön.

hopeinen_ansiomerkki_sannajylanki
Hopeinen yrittäjäristi 1.2.2016

Helmikuusta 2016 lähtien Redesanin osakkaana ja yritäjänä puuhaa myös DI Eliisa Moilanen. Eliisa on, kuten perustaja Sannakin, innostunut, iloinen ja kannustava yrityssparraaja. Näin saamme huikeasti lisää positiivista pöhinää ja virtaa yrittäjämaailmaan tarjottavaksi. Insinöörinä Eliisa on kiinnostunut etenkin yritysten datan jalostamisesta tiedoksi jolla saadaan lisää myyntiä sekä asiakkaita. Mittaaminen, tiedonmurskaus, tavoitteiden asetanta sekä LEAN ovat Eliisan lempiaiheita.

Mikäli käy niin, että haluat meitä muistaa juhlamme kunniaksi, olisi mukavaa jos sijoittaisit muistamisrahat Redenetin verkkokoulutuksiin.

Koulutukset löytyvät täältä: //www.redesan.fi/tuote-osasto/koulutustallenteet/ 

Myös  nettisivumme sekä verkkokauppa ja verkkokoulutusalusta ovat muutostyön alla parhaillaan, joten tuotteista saattaa hetkellisesti puuttua kuvia. Samalla päivitämme sivuillemme yhteiset kuvat sekä yhteystiedot. Olemme liekeissä!

Tervetuloa tiimiin Eliisa!

t. Onnellinen yrittäjä Sanna Jylänki 10vee 😉

PS. Kuuntele myös tuore haastattelu Tekijäakatemian 101 tarinaa yrittäjyydestä, haastattelijana Andy Hopi.

sanna_eliisa_redesan_yrittajat
Kuva Valokuvaaja Iida Liimatainen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää
Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!