Myyjä, älä istu perse homeessa!

Myyjä, älä istu perse homeessa!

Miksi myynti on niin tärkeää? Yksikään yritys ei pärjää ilman myyntiä!autokauppa

Tämä tarina kertoo eräästä myyjästä, joka halusi myyntipäälliköksi, johtamaan myyntitiimiä. Myyjä oli esittänyt johdolle halukkuutensa päästä myyntipäälliköksi. Paikkaa ei tuntunut avautuvan, mutta eräänä päivänä johdolta tuli viestiä, että eräällä pienellä paikkakunnalla toisella puolella maata olisi myyntipäällikön paikka vapaana.

Myyjällä oli niin kova halu päästä tehtävään, että hän pakkasi kimpsunsa ja muutti pienelle paikkakunnalle. Maanantaiaamuna hän meni uuteen työpaikkaan eli myyntitoimistoon tällä pienellä paikkakunnalla aamulla kahdeksan aikaan.

Hän havainnoi, kuinka firman myyjiä valui ovesta sisään pikkuhiljaa kahvittelemaan toimistolle, kunnes noin yhdeksän aikaan ryhmä oli kasassa. Myyntipäällikkö otti tilanteen haltuun ja aloitti myyjille palaverin.

”Hei. Olen teidän uusi esimies, minut on nimitetty tämän toimiston myyntipäälliköksi. Vastaan tämän tiimin menestymisestä ja teidän onnistumisestanne myyntityössä. Nyt kun katson ympärille, jotain täältä puuttuu. Mitä teidän mielestänne toimistolta puuttuu?”

Myyjät alkoivat jutella ja miettivät, että kyllä verhot olisi hyvä olla pirteämmät ym. sisustukseen liittyviä asioita. Kun puheensorina lakkasi myyntipäällikkö otti puheenvuoron.

”Täältä puuttuvat asiakkaat! Koska te olette myyjiä ja teidän tehtävä on myydä niin painukaa ulos – etsimään asiakkaita! Samalla julistan säännön, että tänne toimistolle saa tulla jatkossa vain asiakkaan kanssa, kun on varannut neuvotteluhuoneen sitä varten.”

Myyntipäällikkö siis paiskasi myyjät ulos asiakkaita metsästämään! Samalla myyntipäällikkö alkoi raivaamaan toimistoa siten, että toimiston jäi vain pari huonetta asiakastapaamisia varten.

Pääsemmekö tarinan opetukseen kiinni? Ei asiakkaan tehtävä ole tulla myyjän luokse, eikä varsinkaan niin päin asiaa voi vastuuttaa. Myyjän tehtävä on hakeutua asiakkaan kanssa kontaktiin!

Huomaan useasti startup –yrityksillä kiinnostuksen olevan siinä, että markkinointikoneisto luodaan niin, että asiakkaat tulevat hattu kourassa ostamaan. Vastuu siirretään asiakkaille.

”Kyllä niiden pitäisi nettisivujen perusteella soitella.”

”Olemme laittaneet mainoksia Google Adwordsiin / Facebookiin / lehtiin.”

”Olemme panostaneet nettisivuihin.”

Joo-o. Nuo ovat myyntiä tukevia toimenpiteitä, mutta kun vastuu kauppojen syntymisestä on yrittäjällä/myyjällä niin tällöin pitää löytää keinot päästä asiakkaan iholle. Olkoon sitten puhelin tai face-to-face, joka tapauksessa ilman asiakaskontaktia kauppa ei käy. Ja mitä tuntemattomampi yrityksen tarina on (ei mainetta juuri), sitä enemmän myyjän on otettava vastuu, että pääsee kertomaan tarinan (myymään), jotta tarinasta voi tulla tunnettu ja että markkinointi toimii imumarkkinointina, jolloin riittävä määrä asiakkaita ostaa aloitteellisesti.

Ymmärrän sen, että ovelta ovelle menemisessä paska hakkaa kalsareita heikkohermoisemmalla tai luurin korvaan saaminen asiakkailta voi pelottaa, mutta se on nimenomaan keino oppia, päästä kertomaan tarinaa.

Tämä asia on muuten itse koettu ja harjoiteltu, mutta siitä kerron toiste, miten ei-tavanmukainen-palvelu-myytiin-luukussa (=ovelta ovelle).


Myyjä, sinun tehtävä on myydä! Ota vastuu siitä ja hakeudu asiakkaiden luokse tavalla tai toisella, äläkä odota, että kaikki menee kuin Strömsöössä! Peukalo takapuolessa taikka homeessa ei kannata odotella asiakkaita. Kädet saveen äkkiä!

Juha ”Vauhtipyörä” Ahola, Vauhtipyörä Ahola Oy


juha_ahola_vauhtipyoraOlen myynnin, markkinoinnin ja yrittäjyyden intohimoinen yritysvalmentaja, sparraaja ja mentori Oulusta. Pikasilmäyksen voit tehdä osoitteessa www.vauhtipyora.fi/juha-ahola, jos haluat katsoa, mikä status tällä haavaa on? Sydänkohtaus ei ole herkkä aihe minulle. Älä epäröi laittaa FB-chättiä, jos haluat jakaa oman kokemuksesi tai kysyä kokemuksesta tarkemmin vaikka peilauksena omaan tilanteeseesi. Arvostan, että luit artikkelini ja kiitos Sanna haasteestasi pyytää kirjoittamaan tästä ainakin lukuisaa joukkoa meitä yrittäjiä koskevasta aiheesta. 

t. Juha

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää
Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!