Tanssivaa Joulua sekä Uhkeaa Uutta Vuotta 2018!

Tanssivaa Joulua sekä Uhkeaa Uutta Vuotta 2018!lilat tontut

Joulu, uus vuosj ja uuvvet kujjeet eessäpäen! Näen savolaesittaen viännettynä.

Allekirjoittaneelta kun löytyy tuota savolaisuutta verestä, joten vastuuhan siirtyy tässä jutussa kuulijalle! Vaan kenelle siirtyy vastuu yrityksen uusista kujeista? Entäs yrittäjän lepohetkestä? Joulunalusaika on monesti kiireisintä aikaa vuodesta, vähän joka alalla. Ja hyvä niin, sillä silloin kassaan kilahtaa rahaa ja yrittäjälle palkkaa taskuun. Niin sen pitääkin olla.

Vaan osaatkos relata välipäivät? Nollata ajatukset, ottaa hölläten ja levon kannalta? Olla stressaamatta, edes muutaman päivän? Nauttia läheisistä, nauttia ruuista ja juomista, yhdessä olemisesta, laiskottelusta?

Osaatkos muuten laiskotella? Monet meistä eivät osaa. Liian usein suoritamme jatkuvasti, koska kulttuurissamme meidät on opetettu töitä paiskimaan, ei laiskottelemaan. Nuorempi sukupolvi ehkä tämän taidon osaa, mutta meille muille vaikeampaa. Useimmiten emme uskalla antaa itsellemme lupaa vain olla, joten mitäs jos tänä jouluna yrittäisit? Maailman ei tarvitse olla valmis jouluksi, eikä vuodenvaihteeksi. Hommat jatkuu siitä mihin jäi, vaikka usein uusi vuosi on myös uudistumisen aikaa. Uudistumisen, joka usein on jotain päätöksiä ja lupauksia tulevasta ja paremmasta. Uskoa uhkeempaan uuteen!hyvää joulua

Vuoden vaihteessa voisit taas puolestasi miettiä mennyttä vuotta: Mitä kaikkea saitkaan aikaan – selaa vaikka puhelimesi kuvia tai sosiaalisen median tapahtumia. Huomaat, että aika paljon on tapahtunut, vaikka tuntuu, ettei mikään ole liikkunut mihinkään suuntaan. Oikeasti on, lähes aina. Emme vaan huomaa sitä, kun olemme kaiken keskellä touhuissamme. Mieti myös vähän tulevaa: Mitä toivot, mitä haaveilet, mihin haluaisit päästä. Se on taas sitä budjetointia ja kehittämistä, uuden suunnittelua. Eikä uudistusten tarvitse olla suuria, eikä ihmeellisiä. Monesti riittää ihan vain ajatustasolla tsemppaus ja toisinaan tsemppariksi tarvitaan sparraajaa tai mentoria, jotta saadaan oikeista naruista vedettyä taas homma käyntiin. Mekin Eliisan kanssa käytiin vähän eri maisemissa pohtimassa tulevaa vuotta, virkisti! (Katso alla olevasta videosta mitä tehtiin… 😉 )

Näillä sanoilla haluamme toivottaa sinulle oikein rentouttavaa ja ihanaa Joulua, sekä uudistavaa Uutta Vuotta 2018. Kiitos tästä vuodesta ja nähdään kentillä ja somessa taas ensivuonna – muista, että olet mahtava tyyppi juuri tuollaisena. Yrittäjyys on arvostettua työtä. Arvosta sinäkin itseäsi!

 

t. Sanna

Ohessa vielä tanssivat jouluterveiset meiltä Redesanilaisilta Eliisalta ja Sannalta

PS. Voi olla, että ensi vuonna meitä on vieläkin enemmän – oletko sinä kenties yksi meistä?

PPS. Tsekkaa Facebook sivulta meidän joulukalenteritervehdykset kun ehdit, osassa huumoria, osassa asiakkaat kertovat lyhyesti tarinoita. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Lisää luettavaa

Sparraajat apunasi!

Sparraajat apunasi! Vaikka Sanna lähti palkkatöihin, niin sparrausta saa edelleen! Upeat sparraajamme ovat apunasi, päänä ja olkapäänä. Muista myös uusi Rohkasu.fi palvelu sekä tuttu YritysMuuntamo.

Lue lisää

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu!

Rohkasu.fi palvelu on nyt avattu! Luuletko ettet pysty? Tiedän että pystyt! Anna Sannan auttaa! Rohkasu.fi palvelu on nyt auki. Kun kaipaat pientä tai isompaa rohkaisua

Lue lisää
Redesan logo

TIEDOTE

Redesanin toimintaa on supistettu
ja sivuston sisältöjä ja toimintoja on karsittu jonkin verran . 

Kannattaa kuitenkin vilkaista, mitä kaikkea hyödyllistä jätimme jäljelle!

Kirjaudu tilillesi

Tilaa Redesanin uutiskirje

Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon – voit poistua milloin vain haluat. Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme! Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!