Yrittäjätarina, puuseppä Tuukka Virkkilä
Mistä lähdin liikkeelle?
Kävin työharjoittelujaksoni aikaan opintomatkalla Amerikassa ja siellä tutustuin ensi kerran Kapteeninsänkyyn. Ajatus siitä miten kätevästi sängyn alle voi saada säilytystilaa jäi mieleen. Kun keväällä 2011 puusepäksi valmistuminen häämötti kahden kuukauden päässä ei minulla vielä ollut tietoa tulevasta. Opiskelupaikkakunnallani Ikaalisissa käynnistyi samaan aikaan luovien alojen yhteisö, johon päätin hyvin nopealla aikataululla lähteä mukaan. Samalla päätin kokeilla mittatilaussänkyjen tekemistä työkseni.
Yrittäjyys ei ollut missään vaiheessa opiskeluja haaveenani vaan se käynnistyi monen asian yhteisvaikutuksesta. Kiinnostavia töitä ei oikein ollut tarjolla ja taloudessa elettiin laskusuhdanteen aikaa. Kulttuuricampus-nimen saaneen luovien alojen yhteisön kotipaikaksi valikoitui vanha juhlatalo Oma Tupa. Sen kellarista löytyivät tyhjänä odottavat puusepän työtilat. Asiat loksahtivat yhtäkkiä niin hyvin paikalleen, että uskalsin hypätä tuntemattomaan.
Ensimmäinen vuosi meni suuntaa etsien ja oppimiseen; kaikki arvonlisäverosta markkinointiin oli otettava haltuun eikä minulla tuotteiden tekemisestäkään vielä ollut mainittavaa kokemusta. Onneksi ystäväpiiristä kuitenkin löytyi taitavia ihmisiä. Toisen yrittäjävuoden alkaessa loimme yhdessä neljän aloittelevan media-alan ammattilaisen kanssa yritykselleni identiteetin ja brändin. Porukka löytyi minulle graafisen ilmeen suunnitelleen ystäväni Tonin verkostoista. Ei ollut lopulta vaikea innostaa heitä mukaan koska annoin vapaat kädet oman vision toteuttamiseen. Sain korkeatasoiset kuvat itsestäni ja tuotteistani, selkeän visuaalisen ilmeen, teknisesti toimivat ja muokattavat verkkosivut sekä sujuvat tekstit. Näiden päälle aloin rakentaa mallistoa korkealaatuisista mittatilauksena valmistetuista sängyistä ja jätin muut puusepäntyöt pois valikoimasta.
Mitä olen opiskellut?
Pidin lukion ja armeijan jälkeen välivuoden, jonka aikana tein kotikaupungissani Vaasassa raksahommia. Silloiset työkaverit kehottivat jatkuvasti hakemaan kouluun etten ”jämähtäisi” Vaasaan ja jäisi sekatyömieheksi. Yhtäkkiä nousseeseen tulotasoon tottuikin äkkiä ja tajusin, että jos ei nyt lähde on se myöhemmin paljon vaikeampaa.
Tuntui luontevalta jatkaa kädentaitojen saralla ja pääsin Ikaalisiin opiskelemaan hienopuusepäksi. Perheeni ympärivuotiseen asumiseen soveltuva mökki sijaitsee Ikaalisten lähellä ja muutin sinne asumaan kun aloitin koulun. Meillä oli aktiivinen luokka joka tsemppasi toisiaan. Koulun aikana vierailin opintomatkalla Ruotsissa, Espanjassa ja pidemmän kolmen kuukauden jakson Amerikassa.
Valmistuttuani hienopuusepäksi olen suorittanut sekä Yrittäjän ammattitutkinnon että Tuotekehittäjän ammattitutkinnon (samaan aikaan Redesanin Sannan kanssa). Molemmat olivat Tiimiakatemian järjestämiä ja ne olivat huikeita matkoja yhdessä oppien. Varsinkin tuotekehitysryhmä Sammontakojat oli hurja prosessi! Sen aikana laitoin myös siviilielämän palikat uuteen järjestykseen – yrittäjällä nämä ovatkin tietysti aina vähän symbioosissa.
Mistä ammennan ideoita?
Olen vahvasti käytännönläheinen tuotesuunnittelussa ja tuotteeni rakentuvat yleensä jonkun ongelman ratkaisun ympärille. Saan ehdottomasti eniten ideoita aina keskellä pahinta työsumaa, kun pitäisi nimenomaan keskittyä tuotteiden valmiiksi saattamiseen eikä uusien suunnitteluun. Kun monta päivää putkeen touhuaa intensiivisesti verstaalla alkaa samalla palaset loksahtamaan keskeneräisissä suunnitelmissa ja kokee ahaa-elämyksiä.
Ehkä tärkeimmäksi palaseksi tuotesuunnittelutyössäni ja uusien ideoiden valmiiksi saattamisessa on viimeisen vuoden ajan ollut Bullet Journal. Aiemmin minulla ei ollut mitään selkeää metodia tai paikkaa keskeneräisille projekteille, ajatuksille ja ideoille. Sain kesken työskentelyn myös paljon ideoita miten joitain prosesseja voisi parantaa mutta ne tuppasivat unohtumaan. Joulukuussa 2016 näin Hesarin sivuilla videon siitä kuinka Bullet Journal toimii, ja silloin loksahti moni asia. Voi kuulostaa hassulta että yksi muistikirja (sitähän Bullet Journal siis pohjimmiltaan on) voi olla niin merkittävä asia, mutta niin se on minulle ollut.
Haasteita matkalla?
Odottamista ja asioiden hautumaan jättämistä on saanut opetella kantapään kautta. Koin alkuvuosina raskaaksi luoda kaikki alusta alkaen, esimerkiksi tuotteiden hinnoittelu oli hankalaa, koska puusepät eivät perinteisesti ole pitäneet hintatietoja julkisina. Tuotteita ei myöskään opi tekemään kuin tekemällä. Oli pitkä prosessi ymmärtää ja nöyrtyä sen edessä että kaikkea ei voi suunnitella valmiiksi. Työ opettaa tekijäänsä, se viisaus pitää paikkaansa.
Nykyään pyrin tekemään mahdollisimman pian ensimmäisen prototyypin ja kokeilen uusia ideoita hyvin matalalla kynnyksellä. Dokumentoin prosessin ja teen parannusehdotukset sekä muistiinpanot itselleni ylös Bullet Journaliin. Tällä tavalla saan hyödynnettyä alitajunnan potentiaalin parhaalla tavalla, sen voimaa luovassa työssä ei voi vähätellä.
Teen töitä mieluusti yksin, mutta kaipaan silti ympärilleni jonkinlaista työyhteisöä. Olen monessa asiassa perfektionisti ja tarkka työtilastani. Vuosien varrella haasteita on tuottanut se että on joutunut sopeutumaan täysin eri siisteyskäsityksen omaaviin työtovereihin. Yrittämisessä oppii paljon itsestään, mietin todella tarkkaan mihin yhteisverstaaseen enää lähtisin, en voi kukoistaa elleivät asiat ja tavarat työtilassa ole tietyllä lailla. Vietän verstaalla enemmän tunteja viikossa kuin kotona ja on tärkeää, että sekä minä, että vierailevat asiakkaat viihtyvät siellä.
Rutiinien opettelu ja niissä pysyminen on tuoteidean lisäksi tärkein menestyvän yrittäjän ominaisuus. Onneksi tätä voi harjoitella, sillä siedin yritykseni alkuvaiheessa huonosti toistuvia rutiineja ja olen edelleen herkkä keskeytyksille. Kun ketään ei ole käskemässä on motivaatiota välillä todella etsittävä jotta saa asiat tehdyksi. Vahvat rutiinit helpottavat myös ideoiden syntyä. Kun turha pohtiminen on arkistoitu pois tilaa viemästä, on päässä tilaa luovuudelle.
Parasta / pahinta?
Parhaita puolia työssäni on varmasti itsemääräämisoikeus, mutta samalla se luo suurimmat haasteet. Tuotekehitys ja tuotteistaminen ovat minulle suurinta nautintoa työssä, ehkä sen rinnalla että saan jotain konkreettista jatkuvasti aikaan. Soveltuisin erittäin huonosti alalle jossa en näkisi työskentelyni tuloksia nopeasti.
Olen hyvin iltavirkku ja on fyysisesti useimpina päivinä mahdotonta että saisin unta ennen puoltayötä. Tästä johtuen on mahtavaa että voi säädellä töihinmenoaikaa vuodenaikojen ja omien tuntemusten mukaan enkä yleensä joudu työskentelemään väsyneenä. Mahtavaa on myös se että voin talvella urheilla keskellä päivää kun on auringonvaloa, tai kun on muuten vaan kaunis keli. Vastavuoroisesti päivät venyvät sitten iltaan mikä on hyväksyttävä hinta vapaudesta.
Tänä vuonna olen kohtalaisen hyvällä menestyksellä siirtynyt neljän päivän työviikkoon. Työpaikkani ja kakkoskotini Padasjoella sijaitsee 100 kilometrin päässä ykköskodista Tampereelta, joten sitä matkaa ei turhaan viitsi kulkea monta kertaa viikossa. Parasta on kun saan keskittyä neljä päivää viikosta pelkästään tekemään sängyt parhaalla mahdollisella tavalla. Sen jälkeen voin pitää pitkän viikonlopun vapaana elämän muille asioille. Tämä on vapauttanut myös energiaa kirjoittamiseen ja markkinointiin uudella tavalla – tätäkin kirjoitan perjantaina keskipäivällä junassa matkalla pohjoiseen.

Miten minut löydettiin?
Urani ei varmasti olisi tässä pisteessä ilman Katja Lahtea joka teki blogiinsa Project Mama jutun Kapteeninsängystä vuonna 2012. Siitä kaikki vasta kunnolla alkoi. Vaikka siitä on vasta viisi vuotta, on blogimaailma mennyt tajuttoman paljon eteenpäin siinä ajassa. Tuolloin ei esimerkiksi vielä merkattu postauksia yheistyöksi tai sponsoroiduksi kuten nykyään on tapana, millä oli positiivinen vaikutus jutun leviämiseen. Jutusta poikineiden tilausten ansioista sain Kapteeninsänkyjen malliston kunnolla käyntiin.
Katjan jutun jälkeen olen tehnyt yhden blogiyhteistyön vuodessa mikä on ollut sängyille hyvä myyntikanava. Koska Nukkuvillen sängyt ovat sen verran arvokkaita, että niitä ei tilata ihan heräteostoksena, hautuu ostopäätös usein pitkään ja toteutuu yleensä asunnonvaihdon yhteydessä. Jokainen hyvä juttu tarvitsee myös faneja, jotta se lähtee leviämään laajemmalle – moni yhteistyöprojekti on saanut alkunsa läheisen tai ystävän suositeltua minua eteenpäin. Suurin osa kävijöistä saapuu kuitenkin verkkosivuille nukkuville.fi Googlen kautta etsiessään sänkyä.
Olin vielä viime vuoteen asti aktiivinen yrityssomettaja mutta otin sosiaalisesta mediasta aikalisän muuttaessani uusiin tiloihin kevät-talven 2017 aikana. Koin, että halusin keskittyä perustan uudelleenrakentamiseen ja nettisivujen sekä Google-näkyvyyden hiomiseen. Ratkaisuni ei ehkä ole tavanomaisin, mutta koin että some häiritsi varsinaista sisällöntuotantoani siinä määrin että halusin arvioida sen käyttöä uudelleen. En edelleenkään ole varma palaanko sosiaaliseen mediaan Nukkuvillen kanssa ja jos palaan niin millä kulmalla se tapahtuu. Pitää muistaa, että tärkeintä markkinoinnissa on se, että asiakkaat löytävät sinut ja ovat tyytyväisiä.
Minkä parissa työskentelen tällä hetkellä?
Arjessa teen toki tilauksia asiakkaille, tilauskanta on oikein hyvä. Pitkällä tähtäimellä kehitän jatkuvasti piensarjoina valmistettavia sänkymalleja, jotka mm. vuokranantajani huonekalutehdas Puulon alihankintana minulle valmistaa. Ensimmäinen tällainen tuote oli Stellarbed – kahdesta moduulista kasattava säilytystilallinen parisänky, joka yksittäin toimii lastensänkynä tai varavuoteena.
Maalisuoralla juuri nyt kipittää vielä nimeämätön puusänkymalli, koska kysyntää kauniille ja hengittävälle perinteiselle puusängylle on koko ajan enemmän. Olen valmistanut vastaavia mittatilauksena yritykseni alusta lähtien. Tämä malli valmistetaan piensarjoina vakiokorkeuksilla joka tiputtaa hintaa ja toimitusaikaa hieman alaspäin.
Näiden lisäksi valmistelemme Puulon Oy:n kanssa yhteistä Showroomiamme Padasjoella valmiiksi joulukuun 9. päivä vietettäviä avoimia ovia varten. Avaan siinä yhteydessä myös futonpatjamyymälän showroomissa. Testattavaksi tulee koko yhteistyökumppanini Mulperipuun futonpatjamallisto mistä olen todella innoissani. Olen suuri luonnollisten materiaalien puolestapuhuja ja on yksi unelmani saada myös patjat Showroomiin.
Mitä vinkkejä haluaisin jakaa?
Tee yhteistyötä yritysten kanssa joilla on samankaltainen brändi kuin sinulla. Se vie molempia eteenpäin ja auttaa parhaiten kasvattamaan oikeanlaista asiakaskuntaa yrityksellesi. Parhaat uudet ideatkin tuppaavat tulemaan aina alan sisäpiirin ulkopuolelta!
Kouluttautua kannattaa myös yrittäjänä. Itse löysin henkisen kotini Tiimiakatemian mallilla toteutetuista ammattitutkinnoista. Tiimioppimisen opeilla toteutettu Yrittäjän ammattitutkinto kulkee nimellä Tulisielut ja Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto Sammontakojat.
Yritys tarvitsee kantavan yritysidean ja suunnan! Vastaavasti jos sellainen jo on, ei ole mitään syytä olla ryhtymättä yrittäjäksi.
Kevytyrittäjyys vähentää riskejä jos yritystoiminta ei lähdekään käyntiin. Se soveltuu etenkin tietotyön myymiseen erinomaisesti ensimmäiseksi yritysmuodoksi.
Tehty on parempi kuin täydellinen.
Tuukka Virkkilä, Nukkuville

Kuvat: jaakkoromu.com & marulemmetty.com


