Somenäkyvyyttä!

Julkaistu Julkaistu: Blogit

Somenäkyvyyttä!

Yksinyrittäjän mainosbudjetti on usein hyvin pieni, monesti jopa olematon. Markkinointiin ylipäänsä somenäkyvyyssatsaamme aivan liian vähän – ja se kun olisi se kaikista tärkein juttu, jotta meidät löydetään, jotta asiakkaamme tietäisivät kuinka heidän tarpeitansa voimme täyttää. Markkinointi johtaa ennen pitkää myyntiin. Siis kauppoihin.

Somella, eli sosiaalisella medialla on tämän päivän yrittäjien keskuudessa suuri rooli, tai pitäisi olla suurempi kuin tällä hetkellä on. Muualla maailmassa somea on jo vuosikausia hyödynnetty asiakashankinnassa ja markkinoinnissa, meillä ollaan totaalisesti lapsenkengissä. Edelleen. Meillä on aina pelätty myös markkinointia, ikään kuin se olisi jotenkin paheellista. Nostaa nyt itseään esille! Voi kamala! Mieluummin odotellaan että joku tulee hakemaan, että joku meidät joskus (muka) löytää. Mutta kun ei löydä, sitä ennen koettaa todennäköisemmin konkurssi tai yrityksen lopettaminen. Koska ei tullut niitä asiakkaita. Koska emme olleet näkyvillä!

Siksipä markkinoinnista ja somesta paljon paasaavana ja kouluttavana annankin tässä muutamia yksinkertaisia vinkkejä. Lisää voit lukea vaikkapa minun ja Timo Ropen kanssa yhdessä kirjoittamastamme kirjasta 100 keinoa tehdä markkinoinnilla tulosta somessa.

  1. Tunne itsesi ja tunne yrityksesi. Täytä pohjalle Yrittäjän neuvolakortti , sillä näihin kysymyksiin sinun tulisi osata vastata, kunnollisen markkinoinnin saavuttaaksesi.
  2. Kuva & yhteystiedot kuntoon! Ilman kuvaasi (ja/tai logoa) sinua ei yhdistetä oikein. Liian monet unohtavat myös kertoa joka paikassa yhteystietonsa. Mistä sinut löytää? Ovathan nettisivusi kunnossa? Ohjaathan liikennettä somesta myös sinne? Vaikka blogiisi?
  3. Ole inhimillinen – Yrittäjä, sinä olet mainos! Some on sosiaalinen media, ihmiset haluavat nähdä ihmisiä, kasvoja, kuvia, videoita, tarinoita!
  4. Älä tuputa mitään. Somessa ei vain ”mainosteta” – siellä smalltalkataan
  5. Ole pitkäjänteinen! Ei markkinointi ole koskaan tuonut tuloksia sormia napsauttamalla. Anna somelle ja verkostoillesi aikaa, usko juttuusi – tee pitkäjänteistä brändäystä!
  6. #sharingiscaring – eli jakaminen on välittämistä. Mitä enemmän jaat jotain ilmaista, sitä enemmän saat sitoutuneita ja ennen pitkää myös ostavia asiakkaita. Usko pois!
  7. Mene erilaisiin ryhmiin keskustelemaan. Linkitä sinne aiheeseen sopiviin keskusteluihin bloggauksiasi ja vloggauksiasi. Siis kirjoituksia ja videoitasi. Aloita myös itse keskusteluja, kysele ihmisiltä, ole aito ja kuuntele ja sitten smalltalkkaat.

Joten alla somettaa, mielellään joka päivä jotain – jää mieleen, kerro mitä osaat, miten autat asiakkaitasi. Ja voilá – siitä se lähtee pian käyntiin! Jos haluat niin katso alta YouTube videosta vielä lisää oppia, maksutta!

Sometellaan säihkyvästi!

t. SomeSanna 

 


Haluatko saada bloggauksemme ja vinkkimme suoraan sähköpostiisi?
Tilaa uutiskirjeemme ja liity joukkoon - voit poistua milloin vain haluat.
Tilaajana saat etuja mm. verkkokoulutuksiimme!
Tilaajalahjana 20 € ostokuponki!


Share On Facebook
Share On Twitter
Share On Google Plus
Share On Linkedin
Share On Pinterest
Contact us

Vastaa